Simon

Valokuva: Tyyrinvirta Raudanniemeltä, mökin rannasta kuvattuna. Sumu nousee Tyyrinvirran niskalla. Paasiaisniemi Tyyrinvirran oikealla puolelle, jonka jatkona Saparosaari.

Asuin lapsuudessani Rautalammilla, Vaajasalmen Raudanniemessä. Isä ja äiti olivat hankkineet pienviljelystilan 1950-luvun alussa. Sen hankintaa varten he olivat saaneet asutuslainaa, koska isä oli ollut rintamalla talvi- ja jatkosodassa.

Raudanniemen tilalle ei ollut tietä. Kuitenkin eräänä syksyisenä päivänä pihalla, navetan edessä, oli parkkeerattuna auto. Setäni oli ajanut kierää, lumetonta jäätä pitkin Paasiaisniemestä, auton ovet auki kotirantaamme. Toinen sedistä oli poikansa kanssa tullut edeltä ja tarkistanut jään vahvuuden kirveellä.

Olihan se mieleenpainuva kokemus. Kävimmehän me lapset istumassa sedän autossa, ja se oli ensimmäinen kerta, jolloin sain kokeilla, miltä tuntuu pyörittää rattia. Kuitenkaan auton näkeminen ei ollut kuin osa tuon päivän hyvistä muistoista. Sukulaisten tapaaminen oli todella harvinaista. Isä ja äiti olivat muuttaneet kahden lapsensa kanssa Sumiaisten Rannankylältä Rautalammille. Sukulaiset asuivat kaukana, eikä heidän tapaamisensa ollut todellakaan jokapäiväistä.

Raudanniemi ja Paasiaisniemi kuuluivat jo 1560-luvulta alkaen alueeseen, jota kutsuttiin Tyyrinvirran rälssiksi – eli maaksi, jonka omistajat – yleensä aateliset – saivat pitää verovapaana. Rälssi tarkoitti sitä, että jotkut ihmiset saivat omistaa maata ilman että heidän tarvitsi maksaa siitä veroja. Tämä tapahtui keskiajalla ja uuden ajan alussa Suomessa ja Ruotsissa. Verovapaus oli tavallaan palkinto, jonka he saivat esimerkiksi sotapalveluksesta tai muusta työstä kuninkaan hyväksi.

Tyyrinvirran rälssin ensimmäinen haltija oli Savonlinnan linnanvouti Kustaa Fincke. Vuonna 1655 rälssin lampuotina toimi Rautalammin seurakunnan kappalainen Simon Erici Storckovius. Hän on yksi esi-isistäni. Lampuodit olivat käytännössä koko tilan vuokraajia, ja Simonilla olikin melkoinen alue hallussaan – yli 3000 hehtaaria. Hänen talonsa sijaitsi Koskeloveden rannalla, aivan Tyyrinvirran suulla.

Paasiaisniemellä rälssin lampuodeilla oli viljelyksiä. Mutta mitä Raudanniemessä siihen aikaan oli? Sitä on vaikea sanoa. Ehkä ei mitään erityistä – lakkoja ja karpaloita nyt ainakin. Tosin niitä vaimo Anna piikoineen saattoi löytää lähempääkin.

Vaikka matka Sumiaisten Rannankylältä ei nykyään tunnu pitkältä, 1950-luvulla tilanne oli aivan toinen. Muuton jälkeen isä palasi kotipitäjäänsä ostamaan hevosen. Paluumatkalla hän yöpyi sukulaistalossa – matka olisi ollut hevoselle ja sitä taluttavalle miehelle liian pitkä yhdelle päivälle.

Sukulaiset asuivat jo tuolloin sen verran etäällä, että yhteydenpito jäi harvaksi. Silti on lohdullista ajatella, että esivanhempani Simon ja Anna hallitsivat aikoinaan juuri näitä samoja maita. Vuosikymmeniä myöhemmin vanhempani ostivat tästä entisestä suvun tilasta pienen lämpäreen – kuin side menneeseen olisi solmittu uudelleen.

Simonilla oli opiskeluaikoinaan kaksi lempinimeä. Häntä kutsuttiin ensinnäkin Aboensikseksi, eli turkulaiseksi. Toiseksi opiskelutoverit nimittivät häntä ”heprealaiseksi piispaksi”.

Erään kerran Simon lainasi hevosen Turusta rahdin kuljettamista varten. Saatuaan mahdollisesti toisen keikan Akaasta, hän jatkoi matkaa Jämsään. Navigaattori näytti ehkä, että matka oli jo puolivälissä. Palattuaan Turkuun hevonen kuitenkin kuoli, ja Simon joutui lopulta korvaamaan sen.

Simon vaikuttaa olleen melkoinen persoona – sekä oppinut mies että eläväinen luonne. Kerran hän joutui konsistorin kuultavaksi, kun häntä syytettiin sopimattomien laulujen esittämisestä tyttöjen oven takana. Ehkä siinä kupli hieman nuoruuden intoa ja ajan opiskelijaelämän huumoria, mutta tapaus osoittaa, ettei Simon ollut pelkästään vakava kirkonmies.

Simonin vaiheita on jälkikäteen vaikea seurata täydellisesti, mutta asiakirjat ja muistot piirtävät hänestä kuvan määrätietoisena ja vaikutusvaltaisena miehenä, joka jätti jälkensä seurakuntaansa – ja sukuunsa. On jollain tavalla kiehtovaa ajatella, että juuri hänen kauttaan osa suvun tarinasta liittyy rälssimaahan, kirkolliseen elämään ja vanhaan oppineisuuteen. Siinä missä nykyiset polvet ovat hajaantuneet ympäri maata ja matkat ovat muuttuneet lyhyiksi, Simonin aikana kaikki oli hitaampaa, kiinni maassa ja sen rytmissä.

Simon Storckovius syntyi Turussa noin 1630 ja kuoli Rautalammilla 1677. Hänen vaimonsa Anna Polak syntyi noin 1630 Turussa ja kuoli 1701 Keuruulla. Heidän lapsistaan tiedetään kolme: Maria, Kerttu ja Juhana.

1960-luvulla Raudanniemeen rakennettiin tie. Nyt pääsen vaivattomasti mökille Raudanniemeen, vaimoni toimiessa henkilökohtaisena kuljettajana.

Ps. Simon on äidin isän äidin äidin isän äidin äidin äidin isän isä ja isän äidin isän äidin äidin isän äidin äidin isän isä.

Terho Sormunen

Lähteet:

• Tommy Koukka, Storckovius-suku

• https://tommykoukka.blogspot.com/

• Torpista taloiksi – Pukkiharjun ja Tyyrinvirran kyläkirja

• Veijo A. Saloheimo, Rautalammin historia