Poikkesin työmatkalla Viitasaaren kirkkoherranvirastossa.
Halusin valokuvata siellä olevan vanhan muotokuvan – teoksen, joka esittää
suvussani ensimmäistä tunnistettavaa henkilöä. Maalauksen kuvaaminen ei ollut
yksinkertaista. Se oli sijoitettu käytävään, vaikeaan valoon, ja tilaa oli
niukasti. Otos täytyi rajata sivusta, kuvakulma jäi vinoksi ja valotus oli
haastava. Silti se oli minulle tärkeä kuva.
En voi kerskua siitä, että sain erinomaisen otoksen. Mutta
minulle se oli paras mahdollinen suoritus niissä olosuhteissa.
Kuin kumarrus ajalle, jota ei voi enää täysin tavoittaa – vain lähestyä,
hieman vinoon katsottuna.
Benedictus Canuti Kuneliuksen ylioppilasmerkinnässä Tartossa 6.3.1650 hänet mainitaan Viipurin hiippakunnan (Viburgensis) asukkaaksi. Sukutiedot ja matrikkeliin perustuvan SshyWiki-lähteen mukaan syntymäpaikaksi arvioidaan noin 1622 Nevalinna (Nyeskans, Inkerissä). Hän toimi Viitasaaren kirkkoherrana vuosina 1663–1690, lähes kolmen
vuosikymmenen ajan. Benedictus – ’siunattu’ – ei sopinut viitasaarelaisten
suuhun, joten he kutsuivat kirkkoherraansa yksinkertaisesti herra Pentiksi.
Hänen muotokuvansa, tuntemattoman tekijän käsialaa, on vuodelta 1675. Tuolloin
herra Pentti oli 53-vuotias.
Benedictus mainitaan ylioppilaana Tarton yliopistossa. Yliopisto perustettiin kuningas Kustaa II Aadolfin käskyllä vuonna 1632 Ruotsin valtakunnan itäiseksi korkeakouluksi, ja sinne hakeutui koulutettua nuorisoa Suomesta, Virosta, Inkeristä ja Karjalasta. Viipurin raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa mainitaan vuonna 1623 Knut Knutsson Gunnill, joka saattaa olla Benedictuksen isä. Viipurin porvareiden vuonna 1626 laaditussa luettelossa mainittu, Vallin kaupunginosassa asunut Knut Madson Gunnill voisi puolestaan olla hänen isoisänsä.
Parikymppisenä Benedictus pohdiskeli elämän haurautta
latinankielisessä runossa menetettyään opiskelijatoverinsa Samuel Tolianderin.
Elämä on kuin varjo, kuin kukka, joka pian kuihtuu. Hauras elämä on
katoavaista: kasvaessaan se samalla lyhenee. Myös ne vanhemmat, jotka ovat
saavuttaneet kunnioitetun aseman, joutuvat luopumaan läheisistään – kuten
Samuelin vanhemmat. Mutta kun saa kuolla Kristuksen omana, saa astua kirkkauden
maahan. Tulee aamun koitto, jolloin Kristuksessa kuolleet nousevat ylös.
Elämän haurauteen Benedictus oli jo aiemmin tutustunut
pysäyttävän kokemuksen kautta. Kaupungissa tunnettiin räyhääjä Sven Phil, jonka
tekemisiä oli käsitelty useaan otteeseen käräjillä. Benedictus joutui tämän
miehen kanssa tappeluun, ja hänen nyrkiniskunsa vei Sveniltä hengen. Murhasta
syytettynä Benedictus yritti ensin paeta, mutta antautui lopulta tutkintaan ja
sai tuomion taposta. Koska Svenin puoliso ei vaatinut verikostoa, Benedictus
selvisi tilanteesta sakkorangaistuksella ja kirkkokurilla.
Benedictus Kunelius toimi aluksi komppaniasaarnaajana
Viipurin jalkaväkieskadroonassa vuosina 1655–1657. Tämän jälkeen hän palveli
Luumäellä sijaiskirkkoherrana. Luumäeltä herra Pentti siirtyi Viitasaarelle,
jossa hän toimi kirkkoherrana kuolemaansa saakka.
Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Elisabet Israelintytär (n.
1630–1678). Tästä avioliitosta tunnetaan kuusi lasta: Birgitta (1659–1719), Elisabet
(1660-1726), Pentti (1660-1754) Israel (1662-1713), Isak (1665-), Kristina
(1668-1742) ja Beata (1671–1741). Herra Pentin toinen puoliso oli Maria, jonka
kanssa hänet vihittiin noin vuonna 1678. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta, Anna
ja Gabriel.
Sotilaspappina ollessaan hän joutui ottamaan kantaa kirkon
puolesta, kun rintamalla kaatuneiden sotilaiden vihkimättömät puolisot
odottivat lasta. Hän piti tilannetta nuhdeltavana, mutta antoi teon anteeksi.
Herra Pentti oli Viitasaaren seurakunnan kiivas paimen.
Hänen tehtävänään oli pitää sekä hengellinen että maallinen kuri yhteisössä, ja
tuohon aikaan kirkkoherra oli arjessa enemmän kuin vain saarnamies – hän oli
myös järjestyksen takaaja ja veronkantaja.
Esimerkiksi Simo Kymi kertoi käräjillä, että herra Pentti
oli lyönyt viittä tai kuutta talonpoikaa. Syynä oli se, etteivät nämä olleet
toimittaneet humalaverona riittävästi humaloita kirkkoherran osuudeksi. Asia
tuli vireille, ja seurakunnan sisäinen ristiriita purkautui oikeuden eteen.
Mutta seurakunta asettui kirkkoherransa puolelle.
Todistuksissa kumottiin väitteet väkivallasta. Kirjuri, joka piti pöytäkirjaa
ruotsiksi, merkitsi keskelle dokumenttia suomenkielisen lauseen – sellaisenaan,
ilman tulkintaa: "Ei te hyvä herra ole vielä ketään lyöneet."
(Erkki Markkanen, Vanhan Viitasaaren historia, s. 287).
Benedictus Cunelius eli aikakautta, jolloin yksi ihminen
saattoi olla oppinut, pappi, tuomari ja samalla taistelija – sekä sisäisten
että ulkoisten ristiriitojen edessä.
Hänen elämänsä kertoo, millaisissa jännitteissä 1600-luvun
ihminen eli: sodan ja rauhan, kurin ja armon, vihan ja sovituksen välissä.
Ja silti – tai juuri siksi – hänen muistonsa kantaa. Ei vain
sukunsa kautta, vaan osana aikaa, joka teki ihmisistä monisyisiä ja elämistä
vaikeita.
Lähteet
-
Markkanen, Erkki: Vanhan Viitasaaren historia. Viitasaaren kaupunki, 1983.
→ Viittaus mm. oikeustapauksiin ja paikallishistoriaan, s. 287. -
Sukuhistoria.fi – Wiki-artikkeli: “CUNELIUS”.
https://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/CUNELIUS
→ Taustatiedot Benedictus Cuneliuksesta ja hänen suvustaan. -
Suomen Sukututkimusseura: HisKi-tietokanta (Historiallinen kirkonkirjatietokanta).
→ Perhe- ja lapsitiedot, avioliitot, kuolemat. -
Suomen kirkon historia. Osa II: Kirkko uskonpuhdistuksen jälkeisellä ajalla / Eino Murtorinne.
→ Taustoitus kirkon roolista 1600-luvulla. -
Virrankoski, Pentti: Suomen historia. Otava, 2001.
→ Yleinen konteksti 1600-luvun Suomesta, koulutuksesta ja papistosta. -
Tarton yliopisto – historia ja arkistot.
https://ut.ee
→ Tiedot yliopiston perustamisesta ja suomalaisista opiskelijoista 1600-luvulla.
Kommentit
Lähetä kommentti