LEENA KAISA PULKKINEN JA HEIKKI KAUTTO

Kesäkuun neljäntenä päivänä vuonna 1843 Sumiaisten kirkossa olivat ehtoollisella "yhtä matkaa" Syvänlahden Raivion isännän ja hänen puolisonsa kanssa talon renki Heikki Erkinpoika ja piika Leena Kaisa Pulkkinen. Saman vuoden syksyllä, marraskuun 19. päivänä, Leena Kaisa muutti piiaksi Syvälahdesta silloiseen Saarijärven Pyyrinlahteen, Penttilän taloon. Yhteys Heikin ja Leenan välillä ei katkennut Leenan muutosta huolimatta. Matka Syvälahdesta Liimattalaan ei ollut 1800-luvulla pitkä, koska silloin käytettiin vesireittejä: talvella jäätietä, kesällä venettä.

Seuraavina kahtena vuotena Leena Kaisan kirkkomatkat suuntautuivat Saarijärven kirkkoon, ja Heikin Sumiaisten kirkkoon. Mahtoiko Heikki työnsä lomassa miettiä Helena Cathrina -nimeä, jolla pappi kirjasi Syvälahdessa Raiviossa syntyneen Leena Kaisan Laukaan syntyneiden kirjaan? Millaisin miettein Heikki ajatteli Ukonselän takana asuvaa Leenaa, siitä ei ole meille kerrottu. Vuoden 1846 alussa, 5. tammikuuta, Leena muutti takaisin Syvälahden Raivioon. Helmikuun 22. päivänä 1846 vihittiin poikamies, renki Heikki Erkinpoika, ja palvelustyttö Leena Kaisa Pulkkinen, molemmat Syvälahden Raiviosta.

Leena Kaisa Pulkkisen isä, Juho Heikinpoika Pulkkinen, oli itsellinen ja haudankaivaja. "Itsellisväestöstä – mäkitupalaisista, kesteistä ja palkollisista – käytettiin usein yhteisnimitystä maataloustyöväestö. Osa itsellisistä oli talojen vakituisia, osa tilapäisiä työntekijöitä. Suurimmilla tiloilla saattoi olla jopa 6–8 vakituista työntekijää, keskimäärin 2–3 taloa kohden. Tilapäiset työntekijät olivat liikkuvaa työvoimaa, joka teki niitä maataloustöitä, mitä sai", kirjoittaa Erkki Laitinen Sumiaisten kirjassa artikkelissa Vanhakantaisen elannonharjoituksen kausi.

Itsellisten asuinoloja selvittää samassa kirjassa Mauno Jokipii artikkelissaan Sumiaisten asutus ja vaiheet vuoteen 1842 seuraavasti: "Osa heistä asui omissa rakennuksissaan mäkitupalaisina, osa talojen pirteissä 'nurkkakuntalaisina', saunoissa saunakesteinä tai riihissä riihikesteinä." Millainen oli Leena Kaisan lapsuuskoti? Oliko se Ukonniemessä, Haapamäessä tai Raiviossa nurkkakuntalaisen koti, jossa kaikki omaisuus oli nopeasti siirrettävässä arkussa? Se on mahdollista. Yhtä hyvin perhe on voinut asua vuosina 1822–1829 saunakestinä tai riihikestinä. Vuodesta 1830 haudankaivajan perhe asui jo Savolaisen mäkituvassa.

Leena Kaisa, s. 15.7.1823, oli vanhin lapsi Juho Heikinpojan ja Anna Stina Hermannin tyttären perheessä. Hänen sisaruksiaan olivat: Anna Liisa (s. 23.1.1826), Loviisa (s. 23.4.1828), Karoliina (s. 3.11.1830), Kalle Johannes (s. 18.11.1833) ja Reetta Johanna (s. 2.1.1839). Leena Kaisa kävi rippikoulun Sumiaisissa vuonna 1837. Heikki, s. 1.4.1823, oli yhdeksänlapsisen perheen vanhin. Myös hänen isänsä, Erkki Erkinpoika, oli itsellinen Syvälahdessa. Heikin äiti Maija Liisa Pietiläinen oli kotoisin Uuraisilta. Heikin isän suurin elämänmenetys oli hänen ensimmäisen vaimonsa Maria Erkintyttären kuolema, kun he olivat ehtineet olla avioliitossa vajaan kuukauden.

Leena Kaisa Pulkkinen ja Heikki Kautto jatkoivat työtään Raiviossa avioliittonsa ensimmäisinä vuosina. Heidän ensimmäinen lapsensa, Johannes, syntyi Syvälahden Raiviossa 7.1.1847. Tämän jälkeen Leena ja Heikki rakensivat oman mäkituvan, Saarilahden, Syvälahden Vanhatalon maille Rannankylälle. Siellä he asuivat mäkitupalaisina seuraavat viisi vuotta. Oman tuvan saaminen oli heille suuri asia – ehkä unelma, jonka he olivat yhdessä jakaneet. Todennäköisesti he tiesivät, mitä olivat tekemässä: "mäkitupalaisen täytyi elättää perheensä muutaman lehmän, pienen peltotilkun ja satunnaisten töiden avulla ja heidän oli myös suoritettava vuokraa mökistään."

Saarilahden torpparit

Vuokratontti kävi pian perheelle pieneksi. Niinpä Heikki allekirjoitti 29.3.1853 omalla puumerkillään torpparisopimuksen, jossa Erkki Matinpoika Syvälahti eli Kautto ja Juhana Matinpoika Kautto lupaavat: "Tämän kautta otamme me allekirjoittaneet mäkitupalaisen Heikki Erkinpoika Kauton torppariksi kymmeneksi vuodeksi siihen paikkaan, jota kutsutaan Kuikkalevän maaksi." Näin Saarilahden mäkitupa laajeni Saarilahden torpaksi. Voi vain kuvitella, miten täpinöissään Leena ja Heikki olivat keväällä ja kesällä 1853 torpan töitä suunnitellessaan. Elinmahdollisuudet kasvoivat tontin laajetessa: peltoja sai raivata, niittyä oli eläinten ruokintaan, ja naurismaatakin sai Syvälahden talon sarasta.

Perhe kasvoi: Vilhelmina (s. 6.4.1849), Anna Helena (s. 20.11.1851), Maria Karoliina (s. 12.8.1854), Nikodemus Heikinpoika (s. 17.2.1857), Hedda Stina (s. 26.2.1859, kuoli 27.2.1859 heikkouteen), Aaron (s. 1.6.1860), ja kuopus Aaron (s. 22.3.1864). Elämä ei ollut vain auringonpaistetta. Vilhelmina kuoli 9.10.1854 kuumeeseen, Anna Helena 23.4.1863 tuhkarokkoon, ja Aaron 6.7.1863 samoin tuhkarokkoon. Kaksi lasta kuoli vain kolmen kuukauden sisällä.

Keväällä 1863 torpparisopimuksen kymmenen vuotta täyttyi, ja Leena Kaisa ja Heikki tarvitsivat uuden sopimuksen. Käytettävissä olevat asiakirjat eivät kerro, kenen idea oli, että Heikki osti naapuritorpan, Lammasahon torppaoikeudet, 22.4.1863 Johan Matinpoika Kautolta. Sopimuksessa olivat mukana myös Johan Matinpojan vaimo Heta Rautiainen, Heikki Erkinpoika Kautto, todistajina Henrik Laurinpoika ja Johan Kautto, ja Syvälahden isäntä Erkki Kautto kirjoitti sopimuksen. Näyttää siltä, että sopimus ei ollut vain naapureiden keskinäinen, vaan myös Syvälahden isännän hyväksymä. Sopimusta tuskin kuitenkaan juhlittiin Saarilahdessa, sillä seuraavana päivänä kuoli Anna Helena, ja hautajaiset pidettiin jo sunnuntaina 26.4.1863.

"Maataloutta kohtasivat 1860-luvulla poikkeuksellisen ankarat katovuodet. Varsinaisia katovuosia Konginkankaalla olivat 1861, 1862 ja 1867, mutta välivuosinakin sadot jäivät keskinkertaisiksi. Aikalaiset muistavatkin ajan 1861–67 yhtämittaisena katovuosien sarjana. Huipentuma oli vuoden 1867 kato, jonka seuraukset olivat kauaskantoiset," kirjoittaa Aaro Harju Konginkankaan kirjassa. Katovuodet vaikuttivat kaikkien elämään. Syvälahden isäntä tarvitsi torppareiltaan vuokratuloja. Lammasahossa saatettiin velkaantua, ja "leipää jatkettiin petulla, puimajätteillä ja perunanvarsilla". Torpan myynti antoi ehkä Johan Kauton perheelle toivoa tulevaisuudesta.

Raastuvan oikeuden pöytäkirja vuodelta 1867 osoittaa, että Heikki Kautto peri 200 markan saataviaan Johan Kautolta. Lammasahon perheelle vuosi 1868 oli kylmä ja kova: Heta Rautiainen kuoli keväällä kuumeeseen, Johan syksyllä ja heidän tyttärensä Maija Leena muutti Ukonniemeen. Saarilahdessakaan ei ollut helppoa: Heikki joutui vuonna 1862 lainaamaan rahaa Liimattalasta Sofia Laurilalta, ja kahden lapsen kuolema nälkävuosien kulkutauteihin oli kova hinta. Lammasahon tyhjennyttyä Heikki sai tehdyn sopimuksen mukaan koko Johan Matinpoika Kauton torpan omaisuuden.

Leena Kaisan ja Heikin lasten perheet

1870-luvulla perheen lapset alkoivat jo kokeilla omia siipiään. Vanhin lapsista, Johannes, lähti 1872 rengiksi Jänislahteen, mutta palasi pian takaisin Saarilahteen. Hän avioitui 28.6.1874 Emma Maria Montosen kanssa. Emma Maria oli piika Lohilahden Anttilasta. Johannekselle ja Emmalle syntyivät Maria Karolina 18.4.1875, Vilhelmina 29.6.1877 ja Nikodemus 8.6.1878. Vilhelmina ja Nikodemus kuolivat lapsina. Perhe muutti vuonna 1880 Pynnönsaaren Lamminpään torppaan, jossa heille syntyivät Johan 21.5.1881 ja toinen Vilhelmina 27.10.1885. Tämä Vilhelmina kuoli kahden päivän ikäisenä. Lamminpäästä perhe muutti Warpulan torppaan ja sieltä edelleen Koivulan talon torppaan.

Leena Kaisan ja Heikin tytär, Maria Karolina, muutti ensin veljensä luokse Warpulan torppaan ja sieltä Mattilanmäen torppaan. Hänet vihittiin avioliittoon 28.11.1894 leskimies Erland Blån kanssa. Heille syntyi Hilda Johanna 2.4.1897. Erlandin edellinen vaimo, Erika Liimatainen (s. 1.5.1865), oli kuollut 21.2.1893 lapsivuoteeseen. Erlandilla ja Erikalla oli kaksi lasta: Ida Maria (s. 5.1.1892) ja Erika (s. 20.2.1893).

Seuraava lapsista, Nikodemus, kävi rippikoulun vasta yli kaksikymppisenä. Konginkankaan seurakunnan avioliittokuulutuksista vuodelta 1881 löytyy seuraava merkintä:
"Ristilliseen avioliittoon kuulutetaan: 1. 14.8., 2. 21.8., 3. 28.8.: Ylkä, torpan poika nuorimies Nikodemus Kautto, Sumiaisten kappelista Syvälahden Saarilahden torpasta, ja morsian, talontytär nuorineito Otteliana Kunelius, tämän kappelin Reinikasta No 4. Molemmat saapuvilla. Todistavat kesti Johan Kautto ja talon tytär Hilda Sofia Hiironen."

Vihittyjen luettelossa 27.12.1881 todetaan:
"24-vuotias torpanpoika Nikodemus Kautto Sumiaisten kappelista, 26-vuotias talontytär Otteliana Kunelius Reinikasta No 4. Vihki pappilassa Heikki Salonen."

Otteliana Kunelius muutti 2.1.1882 Saarilahteen. Hän oli Matti Kuneliuksen ja Magdaleena Piilosen kuusilapsisen perheen neljäs lapsi.

Nikodemuksen ja Ottelianan lapsista vanhin on minun äitini isä, Nikodemus (s. 22.12.1882). Toinen lapsi, Juho Jalmar, syntyi 16.1.1885. Kesällä 1887 Otteliana odotti kaksosia. 12.7.1887 syntyivät Ida ja kuolleena syntynyt poika. Ida kuoli kurkkumätään 23.8.1893 kuuden vuoden ja yhden kuukauden ikäisenä.

Maria Karolina syntyi 9.4.1890 ja sai nimensä tädiltään sekä Johanneksen tyttäreltä. Hänen kummeinaan olivat torpparin tytär Maria Karolina Kautto ja torppari Johannes Kautto.

Kalle Emil syntyi 15.3.1893 ja kuoli punatautiin 8.8.1901 kahdeksan vuoden, neljän kuukauden ja 23 päivän ikäisenä. Äidin kaima Otteliana syntyi 24.11.1895. Kummeina olivat Aaron Kautto ja Wilhelmina Savolainen.

Kesällä 1898 Otteliana odotti jälleen kaksosia. 24.7.1898 syntyivät Ida Johanna ja Herman. Ida Johanna kuoli 19.2.1900 tuhkarokkoon. Hänet on merkitty Sumiaisten seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luetteloon äitinsä sukunimellä Kunelius.

Viimeisenä esittelen Leena Kaisan ja Heikin perheen kuopuksen, Aaronin. Hänen nimensä mainitaan edellä Nikodemuksen ja Ottelianan lasten kummeissa. Hän muutti Saarilahdesta 1894 veljensä luo Warpulan torppaan, mutta palasi takaisin Saarilahteen vuonna 1895. Rippikirjassa todetaan hänen olevan itsellinen, halvaantunut ja vuodesta 1886 alkaen pysyvästi vapautettu asevelvollisuudesta.

Torpparisopimuksen jatkaminen

Sumiaisten rippikirjassa vuosilta 1880–1889 on merkitty uuden torpparisopimuksen tekopäivä: 15.9.1879. Sopimus löytyy kopiona kiinnityspöytäkirjasta, joka laadittiin Laukaan ja Sumiaisten käräjäkunnassa Kauramaan talossa Leppäveden kylässä 31.3.1880 pidetyillä talvikäräjillä.

Sopimuksesta ilmenee, että Saarilahden torpan maat kuuluivat tuolloin Syvälahden Siistilän ja Heikkilän tiloihin. Siistilän isäntänä oli Kalle Kustaa Kautto ja Heikkilän isäntänä Erkki Pellinen.

Sopimus oli 20 vuoden pituinen ja sisälsi oikeuden käyttää talon maalta puita rakentamiseen ja tarvepuuksi. Metsän käyttöön oli todennäköisesti aiemmin suullinen lupa. Sopimuksessa mainittiin myös oikeus kaskeamiseen, mikä tuohon aikaan kuului metsänviljelyn piiriin. Uutta oli myös kirjallinen työvelvollisuus, joka aiemmin oli ehkä sovittu suullisesti ja saatettu muuttaa isännän toiveiden mukaan vuosittain.

Sopimus sisälsi myös mahdollisuuden kiinnitykseen – ja Heikki Kautto käyttikin tätä oikeuttaan.

1800-luvun lopulla kiinnitykset annettiin kymmeneksi vuodeksi. Siksi kiinnitys otettiin uudelleen esille 26.11.1888 syyskäräjillä. Kihlakunnanoikeus "katsoi kohtuulliseksi uudistaa" alkuperäinen 31.3.1880 tehty kiinnitys ja totesi sen olevan voimassa seuraavat kymmenen vuotta.

Perunkirjoitus ja syytinkisopimus

Torppari Heikki Kautto kuoli 17.1.1889. Kuolinsyyksi on merkitty "lävys" – mahdollisesti oikea käännös on ripuli. Hän oli kuollessaan 65 vuoden, yhdeksän kuukauden ja 16 päivän ikäinen. Hautajaiset pidettiin 3.2.1889.

Seuraavana päivänä, 4.2.1889, allekirjoitettiin perukirja, jossa luetellaan torpan irtaimisto ja suoritetaan perinnönjako. Kattila ja kahvipannut olivat vaskea, muut käyttöesineet rautaa: muuripata, rautakärryt, lankkusaha, piilu, kirves, havurauta, vesuri, rautalapio ja sirppejä. Viskuumasiina helpotti riihellä puidun viljan käsittelyä. Kammesta pyöritettävä tuuletin poisti viljasta pölyn, akanat ja korrenpätkät. Aatra eli puuaura oli maan muokkaukseen. Heikiltä löytyi vielä "tulenmaan aatra" – ehkä hän oli vielä viimeisinä vuosinaan kaatanut ja polttanut kaskea tai raivannut uutta peltoa.

Heikin arvokkain omaisuus olivat torpan eläimet: kaksi hevosta (toinen jo vanha), kolme lehmää (Kuikka, Punikki ja Mustikki), hieho nimeltä Kukkanen, pari vasikkaa, kaksi emälammasta ja sianporsas. Perinnöksi lapset saivat rukiin, ohran ja kauran jyviä sekä kymmenen markkaa rahaa.

Leena Kaisa teki syytinkisopimuksen 4.1.1889, jossa hän lahjoitti Saarilahden torpan pojalleen Nikodemukselle elinikäistä elatusta vastaan. Päiväys saattaa olla virheellinen, ja 4.2.1889 voisi olla oikeampi. Jos alkuperäinen päiväys kuitenkin pitää paikkansa, Heikki Kautolla on saattanut olla vakavampi sairaus, ja tulevasta torpparista ja Leena Kaisan syytingistä oli sovittu jo ennen hänen kuolemaansa. Myös Leena Kaisa oli heikossa kunnossa – rippikirjan huomautussarakkeessa lukee "halvaantunut".

Torpan muori Leena Kaisa Pulkkinen kuoli 2.4.1897. Kuolinsyyksi on merkitty halvaus. Hän oli kuollessaan 73 vuoden, kuuden kuukauden ja 26 päivän ikäinen. Hautajaiset pidettiin 11.4.1897.

Terho Sormunen