Matti Siimes
Kun olin kansakoulussa kolmannella ja neljännellä luokalla,
opettajanani oli Anneli Toijala. Hänet tunnetaan myöhemmin kirjailijana. Kirja Merten
takaa tulleet oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2005. Kirjassaan Punainen
maa, valkea meri Anneli Toijala kertoo Elsa Maria Materosta, joka oli
tullut Suomussalmelta Ouluun ja päässyt Antellin leipuriksi. Työssään hän
valmisti Oulun parhaat örfiilat ja spriitässät. Anneli Toijalan kirjassa on
paljon faktaa fiktion ohessa. Kertoessaan Oulusta monet hänen esittämänsä asiat
ovat tosiasioita.
Ajatuksenani on kertoa tositarina Matti Schroderuksesta,
joka muutti Ouluun Sotkamosta vuonna 1899 ja toimi siellä aluksi leipurina.
Matti oli jo syntyessään orpo. Hänen isänsä, Matti Iisakinpoika, hukkui
39-vuotiaana Sotkamossa Pirttijärveen elokuussa 1883. Matti Matinpoika syntyi
9.1.1884. Hänen äitinsä Aune oli Sotkamon Kärkkäisiä. Schroderus-nimen tausta
ulottuu 1600-luvulle: suvun esivanhempi Petrus Schroderus, Paltamosta kotoisin
ollut pappi, toimi Rantsilassa. Matti Schroderus joutui terveydellisistä syistä
jättämään leipurin työn ja opiskeli sen jälkeen vuoden Seppälän
maaviljelyskoulussa.
Matti teki uskonratkaisun 17-vuotiaana Oulussa, kun
saarnaaja Matti Saarinen vieraili Bethelin allianssitalolla. Maaliskuussa 1906
Matti Schroderus valittiin Oulun Christian Endeavor -nuorisojärjestön
esimieheksi Juho Ahlqwistin tilalle tämän irrottautuessa tehtävistään
voidakseen tehdä todistusmatkoja ja aloittaakseen opiskelun Suomen Vapaalähetyksen saarnaajakoulussa Tampereella syksyllä 1906. Christian Endeavor
toimi käytännössä Oulun vapaaseurakunnan nuorisotyönä. Matti Schroderus jätti
tehtävän syksyllä 1906, sillä hänkin aloitti opiskelun samassa
saarnaajakoulussa.
Vapaakirkollinen liike teki periaatepäätöksen
saarnaajakoulun perustamisesta vuonna 1891. 1890-luvulla joukko
vapaakirkollisia ystäviä rukoili, että Jumala kutsuisi ylioppilaita
vapaakirkollisiksi saarnaajiksi. ”Rukoukset eivät ole tulleet kuulluiksi”, kirjoitti
Sulo Salmensaari Suomen Viikkolehdessä 30.8.1906. Vuosisadan vaihteessa
liikkeen piirissä oli pari yritystä järjestää omaa koulutusta. Vuonna 1904
Saarnaajaliitto päätti järjestää saarnaajakoulutusta, ja ensimmäisenä vuonna
oli jo yksi oppilas Seutulassa Königstedtin kartanon vuokrahuoneessa.
Seuraavana vuonna koulu siirrettiin Tampereelle, jolloin opiskelijoita oli jo
kolme. Vuonna 1906 koulu siirtyi Suomen Vapaalähetyksen saarnaajakouluksi.
Lokakuussa 1906 Eskil Renfors kirjoitti saarnaajakoulusta Suomen
Viikkolehdessä: ”Vapaalähetyksen saarnaajakoulu on nyt alkanut toimintansa
Tampereella. Liikuttavaa ja ilahduttavaa oli koulun avajaisissa nähdä niinkin
monta nuorukaista, joiden elämän päämäärä on uhrautuminen suoranaisessa Herran
työssä. Oppilaita on kaikkiaan 7.”
Oppilaiksi kouluun oli hyväksytty Aabraham Terävä, Eeli
Ollila, Eeli Jokinen, Eelis Kovanen, Janne Ahlqwist, Antti Jaaksi ja Matti
Schroderus. Opettajina toimivat Alma Corander, Tyyne Thurman, Ellen Gauffin,
Torsten Lindberg, Kaarlo Vaismaa ja Eskil Renfors.
Matti kirjoitti tervehdyksen saarnaajakoulusta Suomen
Viikkolehdessä 7.11.1907: ”Varmaankin monet hajalla asuvat ystävät
mielellään tahtoisivat kuulla jotain koulustamme, joka on täällä Tampereella.
Tuo sana ’saarnaajakoulu’ tuntuu, ainakin minun mielestäni, niin omituiselta ja
ehkäpä vähän vastenmieliseltäkin, en tiedä miksi. Ehkäpä siksi, etten tahtoisi
tulla miksikään suureksi saarnaajaksi, joka pauhaisi kuin mikäkin
tuomiopasuuna, vaan yksinkertaiseksi Jeesuksen todistajaksi, joka kertoisi
Jumalan rakkaudesta syntisiin ja siitä, mitä on oppinut ja kokenut Hänen seurassansa.”
Saarnaajakoulu ei muodostunut Matille pelkäksi teologian ja
saarnataidon opiskeluksi. Hän kertoo epävarmuudesta, kamppailuista ja
vähittäisestä kypsymisestä avoimesti: ”Toisinaan tuntuu siltä, kuin ei mistään
tulisi mitään ja kaikki jäisi kesken, vaan kun on hetken kamppaillut siinä
epätoivossa, niin yhtäkkiä pääseekin omaksi hämmästyksekseen askeleen
eteenpäin. Tällaista se on, ja tällaista se taitaa pysyäkin tiemme: ylös ja
alas kulkemista, mutta sittenkin se vie kotia lähemmäksi päivä päivältä ja
hetki hetkeltä.”
Tuon tervehdyksen saarnaajakoulusta Matti kirjoitti nimellä
Matti Siimes. Hän ilmoitti Suomen Viikkolehdessä 21.2.1907: ”Nimeni
Matti Schroderus on tästedes Matti Siimes.”
Matkakertomuksia tutustumis- ja kokousmatkoilta
Kesällä 1907 Matti kirjoitti tervehdyksen Oulun C. E.
-tovereille Pietarista (Suomen Viikkolehti 11.7.1907): ”Olen ollut
muutamia päiviä täällä Pietarissa ja katsellut vähän yhtä ja toista. Olen
käynyt useissa loistavissa kirkoissa ja köyhissä majoissa. Suurinta nautintoa
on kumminkin tuottanut tuo, että ihmiset voivat olla onnellisia köyhyyden ja kurjuuden
keskellä, kun Jeesus on saanut antaa oman rauhansa, sen rauhan, jota maailma ei
voi antaa! Mutta miten harvassa ovatkaan ne, jotka ovat antaneet sydämensä
tuolle Rauhan ruhtinaalle? – Kävin erään raamattunaisen kanssa
sairashuoneella.”
Sairashuoneella Matti kertoi olevan satoja sokeita,
halvaantuneita ja eri syistä kärsiviä potilaita, jotka eivät tunne elävää
Jumalaa, ja jatkoi omaa todistustaan: ”Oi, miten onnelliseksi tunsinkaan itseni
noita katsellessani, kun Jumala on pelastanut minut noin hirveästä synnistä jo
nuorena. Voi, jos Jumala saisi pelastaa monta nuorta. Ja mikä suuri Jumalan
armo onkaan, että meillä on C. E. -yhdistys, joka työskentelee pelastaakseen
nuoria Jumalalle.”
Matkalla Viipuriin Matti havainnoi matkustajia junassa,
mietiskelee saarnamiehen tehtävää ja tunnustaa oman riittämättömyytensä:
”Kaikkea tätä katsellessani tunsin itseni niin pieneksi ja vähäpätöiseksi, kun
ajattelin sitä suurta tehtävää, jonka olen ottanut tehtäväkseni, nimittäin
viedä elämän sanaa pimeään maailmaan. Tunsin sanomatonta tyhjyyttä sielussani.
Ajattelin: minäkö, minäkö voisin antaa toisille neuvoa ja lohdutusta, kun itse
olen niin tyhjä, että tekisi mieli vajota pimeyteen ja itkeä tyhjyyttään, itkeä
kerrankin kyyneleensä kuiviin. – – Samassa kuului ääni, ikään kuin joku olisi
kuiskannut: ”Voimani on heikoissa väkevä.” Niin todellakin, tämänhän olin
unohtanutkin kokonaan.”
Samassa tervehdyksessä Matti kertoi sen ajan ekumeenisesta
tilaisuudesta (Suomen Viikkolehti 11.6.1908): ”Olemme nyt täällä
Viipurissa me muutamat Herran omat koettaneet uskossa jaella roposiamme, ja
uskomme ihan varmasti, että Herra siunaa heikon kylvömme aikanansa.
Yksi kokous, josta en voi olla erityisesti mainitsematta,
oli 1. päivänä kesäkuuta täällä Viipurissa. Asia on nähkääs siten, että
viipurilaiset ystävät olivat jo ennen päättäneet pitää sellaisen
ulkoilmakokouksen, johon tulisi ottaa osaa kaikkien eri suuntien uskovaisten.
Lähtökohdaksi oli määrätty Punaisenlähteentori. Vähän vaille kolme alkoikin
yksi ja toinen tulla sinne, mutta kukaan ei tahtonut ensiksi asettua keskelle
toria, vaan hiiviskelivät vain seinävieriä pitkin.”
Hän jatkaa kertomustaan hauskasti: ”Yhtäkkiä pujahtivat
reippaat armeijalaiset kadunkulmauksesta lippuineen ja asettuivat torille. Nyt
alkoivat seinänviereläisetkin tulla rohkeasti esille. Pian ilmestyi toinenkin
pieni joukko armeijalaisia – ja rumpu jymähti, mars eteenpäin!
Pitkässä jonossa marssittiin sitten läpi kaupungin erääseen
kauniiseen havumetsään, jonne ystävällinen pastori Ronimus oli ehtinyt laittaa
yksinkertaisen puhujalavan, jolta ei suinkaan puhujia puuttunut. Kevein askelin
sille hypähti yksi ja toinen esiin ja kehotti Jumalan lapsia lähestymään
lähemmäksi toinen toistaan.”
Seuraavassa kirjeessä Matti Siimes kertoo matkastaan
Karjalaan (Suomen Viikkolehti 16.7.1908): ”Pysähdyimme ensiksi
Hiitolassa, jossa pidimme kolme kokousta. Yhden kokouksen saimme sellaisessa
kylässä, jossa ei ennen meitä ole kukaan ollut. Emme nytkään tarjoutuneet, he
itse olivat pyytäneet. Vastaanotto ei ollut tuossa talossa ollenkaan lämmintä,
joka kyllä muuten täällä on tavallista. Menimme pirttiin, jossa istui jo
ihmisiä penkeillä, joten oli hyvin vaikea arvata, kuka oli talon väkeä, eikä
talon väki ilmoittanut itseänsä kysymättä.”
Seuraavaksi matkalla Karjalassa Matti kertoo Parikkalasta:
”Välistä tuntuu siltä, kuin olisi pois kotimaastaan, kun ihmiset ovat niin
erilaisia. Mielestäni Karjalan kansa on hyvin uteliasta. Usein hyvin lyhyessä
ajassa kokousta odotellessa saa kertoa koto- ja syntyperänsä, sillä melkein
jokainen tahtoo sen tietää.
Usein he myöskin katsovat kenkiin ja kysyvät niiden hintaa
ja hypistelevät takin liepeitä sanoen: ’Tuopa taitaa olla lujaa ja kallista.’
Kansaa on ollut kokouksissa runsaasti, joskus hämmästyttävän paljonkin. En
tiedä, mikä heitä lienee ketäkin vetänyt, uutuuden viehätys vaiko Herran sana,
mutta sen tiedän: Herra on saanut kosketella ihmisten sydämiä, joskaan ei niin
paljon kuin toivoisimme.”
Lopuksi Matti kertoo, missä hän tämän kirjeen kirjoitti:
”Nyt olemme jo tätä kirjettäni lopetellessani laivassa, matkalla Nurmekseen. En
tiedä, mitkä vaikeudet siellä päin odottanevatkaan, vaan se tieto riittääkin. Kohisten
täytyy veden jakautua laivan keulan edessä. Samoin täytyy saatanankin väistyä
tieltämme silloin, kun kuljemme uskossa Häneen, Häneen, jonka edessä täytyy
saatanankin vapista.
Jos en merta mennä taida
Kauas maihin pakanoin,
Täälläkin on pakanoita,
Apun annan niille vain.
Ellen taida tuhansia
Antaa, annan roposen.
Pieni lahja Jeesukselle
Ompi suuren arvoinen.
Ehkei kieltä enkelitten,
Ehkei ääntä Paavalin,
Todistaa voin Jeesuksesta,
Herrastani kuitenkin.
Valmistuminen ja työ saarnaajana
Suomen Viikkolehti (27.5.1909) kertoi:
”Vapaalähetyksen saarnaajakoulu päättyi tämän kuun 19. päivänä, jolloin
päästötodistukset koulusta saivat oppilaat Eeli Jokinen, Eeli Ollila ja Matti
Siimes.”
Kolmivuotisen koulutuksen jälkeen koulun johtaja Eskil
Renfors lähetti oppilaat hengelliseen työhön todeten: ”Näin on siis Jumala
armossaan ja hyvyydessään vienyt koulumme taas vuoden eteenpäin, ja olemme
saaneet tuon suuren ilon Herran laajalle työvainiolle lähettää kolme
rakastettua nuorukaista, joiden toivomme Jumalan voiman kautta pysyvän pieninä,
että Herra todella heitä voisi käyttää siunatussa työssänsä sielujen
pelastukseksi.”
Tohkalan Markkulassa Kangasalalla pidetyssä saarnaajaliiton
vuosikokouksessa hyväksyttiin jäseniksi kuusi veljeä 29.6.1909: Kurki, Siimes,
Gerlander, Ollila, Jokinen ja Huttunen.
Syksyllä 1909 Matti Siimes aloitti työskentelyn Jyväskylän
vapaaseurakunnan saarnaajana. Seurakunnassa oli vuoden lopussa 37 jäsentä,
joista 16 asui kaupungin ulkopuolella. Matti Siimeksen ensimmäinen työpaikka ei
ollut suuri seurakunta, vaan pieni ja tiiviisti toimiva uskovien yhteisö.
Maria Geitel kertoo Jyväskylän vapaaseurakunnan
toimintakertomuksessa seurakunnan toiminnasta: ”Kokouksia on, kuten ennenkin,
pidetty sunnuntaisin klo 9 raamattukeskustelu- ja rukouskokous, klo 6 saarna
tai joku muu yleinen kokous erityisellä tarkoituksella. Viikolla on
tavallisesti torstaina ollut saarna. Jeesuksen kuoleman muistoateria on
vietetty kerran kuukaudessa. Paitsi näitä, on vielä ollut useita kokouksia
jonkun vieraan saarnaajan tullessa paikkakunnalle.”
Lisäksi lähetyskomitea toimeenpani lähetyspäivän,
ompeluseura työskenteli ahkerasti, pyhäkoulu toimi säännöllisesti, nuorten
yhdistys toimi nuorten hyväksi ja seurakunnalla oli pieni lainakirjasto
lainaajien käytettävissä.
Pohjoisen piirin johtaja Paul Robert Wiitanen vieraili
Jyväskylässä ja esitti, että Keski-Suomeen perustetaan piirilähetys. ”Tarkoitus
olisi, että Keski-Suomen Piiri-Lähetys, jonka kotipaikkana olisi Jyväskylä,
toimisi Raamatun perustuksella kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja
yhdistäisi uskovaiset Keski-Suomesta työskentelemään yhteisvoimin. Piirin alana
ovat Jyväskylän ympäristöt noin 10 peninkulman laajuudelta”, kirjoitti Paul
Wiitanen Suomen Viikkolehdessä (14.10.1909).
Piirilähetys perustettiin lauantaina 23.11.1909. Sen johtoon
valittiin toimikunta, johon kuuluivat opettaja Kalle Virtanen Korpilahdelta,
kauppias Antti Itkonen Viitasaarelta, maanviljelijä Oskar Keränen Haapamäeltä,
neiti Alma Niinikangas Jyväskylästä ja saarnaaja Matti Siimes Jyväskylästä.
Varajäseniksi valittiin kultaseppä Viktor Gröndahl Jyväskylästä ja neiti Ida
Sylander Jyväskylästä. Toimikunta valitsi puheenjohtajaksi opettaja Kalle
Virtasen, kirjuriksi neiti Ida Sylanderin ja rahastonhoitajaksi saarnaaja Matti
Siimeksen.
Pohjoinen piiri piti vuosikokouksensa Paul ”Paavali”
Wiitasen johdolla 6.–8.1.1911 Seinäjoella.
Piirin alue ulottui Jyväskylästä Tornioon. Alueella toimivat
vapaaseurakunnat Jyväskylässä, Haapamäellä, Peräseinäjoella, Seinäjoella,
Ylistarossa, Vaasassa, Lapualla, Kauhavalla, Kourassa ja Oulussa. Lisäksi
Seinäjoen piiriin kuuluivat Laihia sekä ystäväpiirit Kalajoella, Haapavedellä,
Raahessa ja Viitasaarella.
Piiritoimikuntaan vuosikokous valitsi H. Pettersonin
Seinäjoelta, T. Viiasen Laihialta, Sonja Nickulinin Oulusta, M. Siimeksen
Jyväskylästä ja M. Marjalan Härmästä. Varajäseniksi valittiin R. A. Ylenius
Ylistarosta ja O. Peränen Haapamäeltä.
Tätä tarinaa Matti Siimeksestä olen koonnut pääasiassa
vanhoista Suomen Viikkolehti -lehdistä. Niistä en ole löytänyt
päivämäärää, jolloin Matti jätti tehtävänsä Jyväskylän vapaaseurakunnan
saarnaajana. Syksyllä 1911 Vapaan Lähetyksen keskuskomitea myönsi Matille 25
markan tilapäisen avustuksen – kertooko tämä pestin loppumisesta Jyväskylässä?
Eeli Jokinen mainitsee myöhemmin, että Matti Siimes oli toimessaan Jyväskylässä
kaksi vuotta.
Keväällä 1912 Suomen Viikkolehti julkaisi Matin runon,
ikikevät, jonka hän oli kirjoittanut joulun 1911 aikana:
Kevätlaulua syömmeni laulaa nyt,
kun rakkauden aurinko hohtaa.
Valon sätehet ikivalkeuden,
nyt pimeyden sielustain poistaa.
Kevät tullut on keskelle talvisään
lailla vuosien lapsuuden,
sen tullessa suli syömein jää,
min’ sain tiellä nuoruuden.
Kovin kauan on kestänyt varjoa yön
kovin kauvan jäätä ja lunta.
Ei ymmärrä haaveihin tottunut syön
eloa mi ei ole unta.
Mukaili Siimes – Masa.
Kesällä 1912 Matti Siimes oli puhujana useilla
lähetysjuhlilla, muun muassa Lammin Liesossa, Padasjoen Maakeskessä,
Parkanossa, Ikaalisissa, Lehtimäellä ja Alajärven Möksyssä. Olga Paavola
mainitsee Maakesken lähetysjuhlista kertoessaan (Suomen Viikkolehti
25.7.1912) Matin saarnatekstin:
”Kokoukset jatkuivat pitkin päivää. Veli Siimes puhui Math.
22:2–13. Erityisesti jäi mieleeni 12 v. Emme kelpaa omissa hienoissa
vaatteissamme Karitsan häihin, olkoonpa ne kuinka hyvät tahansa. Jos mielit
olla häissä, niin älä tyydy pukuusi. Pue yllesi Jeesuksen Kristuksen puku,
minkä Hän tahtoo antaa.”
Matin on vaikea luovuttaa
Matti Siimes oli ystävänsä ja opiskelijatoverinsa Janne
Hapuojan ja neiti Anna Tanskasen hääjuhlassa heinäkuussa 1913 Oulussa. Miesten
ystävyys oli poikkeuksellisen läheistä ja kiinteää: he olivat toimineet yhdessä
Oulun vapaaseurakunnan nuorisotyössä ja opiskelleet rinta rinnan Vapaalähetyksen saarnaajakoulussa Tampereella. Tämä luja side oli syynä siihen, että
Matti matkusti Jyväskylästä asti takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa Ouluun
ystävänsä suureen juhlaan.
Juhlasta muodostuikin poikkeuksellinen suurtapahtuma, sillä
Bethel-allianssitalolla vietettiin samalla kertaa harvinaista kaksoisjuhlaa:
Jannen vanhempien hopeahäitä ja nuorenparin vihkiäisiä. Suomen Viikkolehti
(31.7.1913) kuvaili tilaisuutta ihanaksi ja virkistäväksi Jumalan siunaamaksi
perhejuhlaksi, jossa avara, koristeltu juhlasali täyttyi vieraista.
Odotettaessa vihkivää pastoria saapuvaksi, Matti astui
yleisön eteen. Lehti raportoi: ”Veli M. Siimes puhui muutamia sanoja,
painaen mieliimme kuinka tärkeää on avata ovi Jeesus-Ystävälle heti Hänen
kolkuttaessaan, ett'ei hän ehtisi mennä pois niinkuin Kork. Weis. 5:5 kävi.”
Janne oli poikkeuksellisen musikaalinen mies – niin
lahjakas, että hänen elämäntyönsä palkittiin myöhemmin tasavallan presidentin
myöntämällä Suomen Valkoisen Ruusun II luokan ritarimerkillä. Kenties
ystävykset pitivätkin tätä kaimaansa Jean ”Janne” Sibeliuksen tavoin omana
Sibeliuksenaan. Syntyikö juuri tämän läheisen ystävän tapaamisen, herättävän
juhlan ja Jannen Sortavalan seminaarikuulumisten myötä Matille ajatus pyrkiä
itsekin opettajapolulle?
Totuus on todennäköisesti toinen: Matin unelmat seminaariin
hakemisesta olivat jo romahtaneet. Vain kaksi kuukautta Oulun juhlien jälkeen Suomen
Viikkolehti (11.9.1913) julkaisi Matin runon:
Hämyssä
Hämyhetken hiipiessä
Aatos kauas entää,
Unetarta odottaissa
Nuolet nopsat lentää.
Hämyhetken hiipiessä
Kiusaajakin kuiskaa:
”Kesken jäivät aattees´ suuret,
Ehket enää muista.”
Muistan, muistan, toiveitteni
Raunioilta kuiskaan,
Myrskytuuli ankarasti
Purttain pientä puistaa.
Keskiyön synkkyydessä
Auttajani suuri
Saapui kesken taisteluitten
Tuimimpien juuri.
”Rauetkohon raunioiksi
Aattees´ suuren suuret,
Perin pohjin puhdistan mä
Sydämesi juuret.”
Sorakoksi sortukohot
Maiset aatteheni,
Sydämessäin kasvaa vainen
Templi taivahainen.
Siimes M.
Samassa lehdessä Matti Siimes kertoi kuulumisistaan: ”Huhtikuussa,
Porissa ollessani, aloin tuntea outoa tunnetta rinnassani. Lääkäri totesi, en
ensin pitänyt minään erikoisena ja niin matkustin Jyväskylään. Siellä koetin
pysyä jalkeilla jonkun aikaa. Vihdoin voimani loppuivat niin, että oli pakko
olla vuoteessa kuusi viikkoa. Jotkut eivät luulleet minun enää siitä nousevan.
Virkistyin kumminkin niin paljon, että jaksoin matkustaa Ouluun. Täälläkin
pysyttelin jalkeilla ja koetin nauttia mahdollisimman paljon kesän lahjoista.
Vaivani ei kuitenkaan vähentynyt tuosta, vaan taas täytyi turvautua
lääkäreihin. He pitivät välttämättömänä minun sairaalaan menoani. Minä
tottelin. Lääkäri tutki ja pisteli kuten ennenkin ja vasen keuhkopussi oli
vettä täynnä.”
Matin teksteihin tutustuessa olen tunnistanut hänessä
nöyryyttä, joka on esimerkillistä. Tässä tekstissä hänen pohdintansa on
suorastaan liikuttavaa:
”Nyt olen jo viikkoja virunut täällä Oulun
kaupunginsairaalassa. Kovin heikko en ole ollut, mutta kumminkin vuoteessa ja
kääreissä. On jo viides kuukausi, kun olen ollut kykenemätön mihinkään
toimintaan. Toivottavasti ei enää tarvinne kauan olla täällä, ihmissilmin
katsottuna, mutta Herran tiethän ovat niin erilaiset. Ymmärrän, että en ole
välttämätön olemaan näyttämöllä Herran työssä ja siksi tätä en kirjoitakaan,
vaan siksi, kun en voi kaikille ystävillenikään erikseen kirjoittaa. ’Ah, etten
mitään oisi tyhjä murrettu astia vaan!... Jos mua tarvitse ei hän, niin
siihenkin tyytyä voin.’”
Vakavan sairauden keskellä Matti Siimes halusi käyttää
käsiään. Registertidning för varumärken (1.1.1915) ilmoittaa, että
Teollisuushallituksessa on otettu kaupparekisteriin uusia toiminimiä.
Luettelosta löytyy numerolla 31 630: ”Uusi Oululainen kotileipomo M. Siimes,
Jyväskylän kaupunki.” Tekiköhän Matti Jyväskylän parhaat örfiilat ja
spriitässät, joista Anneli Toijala mainitsee?
Matin saarnaajakoulukaveri Eeli Jokinen kirjoitti Suomen
Viikkolehteen (15.7.1915) muistokirjoituksen. Eeli Jokinen tunnettiin
1910-luvulla voimakkaana herätyssaarnaajana, ja myöhemmin hänestä tuli
vapaakirkon pastori, sisälähetystyöntekijä ja kirjailija. Hän muisteli
ystäväänsä näin:
”Matti Siimes oli syntynyt Sotkamossa 18 9/1 84. Sieltä hän
muutti Ouluun, missä tuli 17-vuotiaana kääntymykseen veli Saarisen siellä
saarnatessa. Leipurina veli Siimes työskenteli alussa Oulussa, kunnes
terveydellisistä syistä antautui muille aloille käytyään ensin vuoden Seppälän
maanviljelyskoulua. V. 1906 hän hyväksyttiin Vapaalähetyksen Saarnaajakoulun
oppilaaksi, josta hän v. 1909 koulun läpikäyneenä lähti evankeliumin työhön.
Ensikesänä kulkien m. m. Inkerinmaalla veli Terävän mukana y. m. kunnes syksyllä
sai kutsun Jyväskylän vap. seurakunnan saarnaajaksi. Tässä toimessa hän olikin
2 vuotta, jonka jälkeen hän ryhtyi suorittamaan pääsytutkintoa seminaariin.
Mutta sairaus saavutti silloin veljen ollessaan tilapäisesti matkalla Porissa
ja niin ei tutkinnoista tullut mitään.
Noin kolmen vuoden ajan keuhkotauti ahdisti sitten
veljeämme, välistä hieman tyyntyen niin, että hän viime aikoina jonkin ajan voi
hoitaa omaa pientä leipuriliikettäkin, joka hänellä oli, kunnes sen nyt
keväällä piti kokonaan lopettaa ja kesäk. 28. päivä loppui vainajankin matka. –
Niin sammui nuori, yritteliäs elämä. Emme voi muuta tätä ajatellessa sanoa,
kuin: ’Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka
tutkimattomia ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömiä hänen tiensä!’ Room. 11:33.
Niin, olet nyt veljeni levossa! Taistelusi on ainiaaksi
päättynyt. Toivon, että sait voittajan osan. Ja suokoon Jumala, että mekin,
jotka vielä kilvoittelemme täällä alhaalla, saisimme saman osan!”
Terho Sormunen
Kommentit
Lähetä kommentti