Artikkelin aineisto perustuu aikakauden lehtikirjoituksiin ja Kansalliskirjaston digitoituihin sanomalehtiin.
Valokuva: Suomen Musiikkilehti 1.10.1929, s. 10.

 

Janne (Johan Aleksander) Hapuoja.

Janne (Johan Aleksander) Hapuoja oli 37-vuotias opettaja ja aktiivinen kuoromies, joka liikkui laajalti suomalaisissa musiikkipiireissä. Elokuussa hän johti Viipurissa järjestetyn Suomen Kuoroliiton (nyk. Sulasol) kurssilla esityksen Karjalaisten laulusta, tilaisuudessa, jossa mukana oli myös maan johtavia musiikkivaikuttajia, kuten professori Heikki Klemetti. (Wiborgs nyheter, 12.8.1929).

Lauantaina 31. elokuuta opettaja Janne Hapuoja kuoli yllättäen sydänhalvaukseen ollessaan muuttamassa kesäasunnoltaan Kuivasjärveltä Ouluun. Hapuoja syntyi Pietarissa vuonna 1892. Valmistuttuaan opettajaksi Sortavalan seminaarista vuonna 1914 hän työskenteli opettajana Sievissä ja Kalajoella. Vuonna 1921 hän muutti Ouluun. Mielikuva, joka minulle Jannesta muodostuu hänen elämäänsä tutkiessani, on se, että opettajuuden lisäksi hän piti kutsumustehtävänään myös musiikki- ja nuorisotyötä, joihin osallistui aktiivisesti.

Kansakoulujen tarkastaja Risto Kuosmanen piti puheen Janne Hapuojan tuhansiin nousseen saattojoukon edessä. Puheessaan hän korosti, että Hapuojan tärkein elämäntehtävä oli kasvattaminen. Hapuojan elämä oli omistettu tälle tehtävälle niin perhe- kuin kouluelämässäkin. Hän oli omille lapsilleen rakastava isä, joka uhrasi vapaa-aikansa heidän kasvatukseensa ja leikkiin. Yöaikaan hän taas uppoutui koulutöiden valmisteluun ja kuoroille nuottien kirjoittamiseen. Kaikesta tästä huolimatta hän saapui joka aamu kouluun opettamaan tyynenä ja rauhallisena. Oppilailleen hän oli yhtä lailla hyvä ja kannustava toveri kuin omille lapsilleenkin. (Opettajain lehti 4.10.1929).

Taustaa
Jannen isän suku juontaa juurensa Kankaanpäähän. Isoisä Matti Hapuoja muutti sieltä Kontiolahdelle, Utraan, missä hän avioitui Beata Walliuksen kanssa. Heidän poikansa, Matti Hapuoja, löysi elämänkumppanin Haukiputaalla syntyneestä Anna Greta Lassilasta. Pari vihittiin vuonna 1888 Pietarin suomalaisessa Pyhän Marian seurakunnassa, ja siellä he aloittivat yhteisen elämänsä. Heidän poikansa Johan Alexander syntyi Pietarissa 10. tammikuuta 1892.

Toukokuussa 1899 perhe muutti Pietarista Koivistolle ja jo kesäkuussa he asettuivat Ouluun. Janne kävi kansakoulun ja ryhtyi sen jälkeen auttamaan isäänsä tämän laivamiehen työssä. Musiikillinen lahjakkuus näkyi hänessä varhain. 13-vuotiaana hän säesti harmoonilla Oulun Bethelin tilaisuuksia.

Jannen vanhemmat olivat aktiivisia Bethel Allianssitalolla kokoontuneessa Oulun Vapaaseurakunnassa sekä C.E. (Christian Endeavor) -nuorisoliiton toiminnassa. Isä-Matti toimi hetken myös seurakunnan esimiehenä ja työskenteli pitkään laivamiehenä. Hän kuoli perämiehenä vuonna 1918. Seuraavana vuonna hänen leskensä Anna avioitui Kiimingin kanttorin, leskimies Juha Örnin, kanssa.

Janne Hapuojan sitoutuminen kristilliseen opetukseen ja musiikkiin alkoi Vapaalähetyksen piirissä. Hän aloitti saarnaajakoulun 16-vuotiaana vuoden 1908 kevätkaudella. Koulussa oli kymmenen oppilasta. Koulu toimi Tampereen vapaaseurakunnan rukoushuoneessa, ja oppilaat asuivat Pyynikin rinteillä sijaitsevissa kesäasunnoissa.

Jo pääsiäisenä 1908 Janne teki saarnamatkan Jyväskylän vapaaseurakuntaan. Joululomalla 1908 ja kesällä 1909 hän vieraili Oulussa Matti Siimeksen kanssa, joka oli lähtenyt saarnaajakouluun myös Oulusta. Syksyllä 1909 Matti Siimes siirtyi saarnaajaksi Jyväskylään, minkä jälkeen Janne vieraili Jyväskylässä C.E:n vuosijuhlissa marraskuussa 1909. Juhlassa Matti ja Janne lauloivat pari duettoa, ja Janne saarnasi aiheesta: ”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat” (2. Kor. 4:8).

Janne Hapuoja sai päästötodistuksen saarnaajakoulusta keväällä 1910. Kirjoituksessaan Suomen Viikkolehdessä (15.12.1910) hän käsittelee aihetta "tähti". Siinä hän toteaa: "Maailmassa puhutaan johtotähdistä. Erästä ohjaa taide, toista urheilu, ja niitä johtotähtiä on hyvin paljon maailmassa." Seuraavassa virkkeessä hän kysyy: "Mikä sinua ohjaa tässä maailmassa?"

Saarnaajakoululaisilla oli monella jo kutsumus, johon he etsivät Jumalan johdatusta. Näistä oppilaista Eeli Ollilasta tuli lähetyssaarnaaja Intiaan, Elis Kovanen, myöhemmin Kowén, siirtyi Yhdysvaltoihin, Abraham Terävä toimi ensin Inkerinmaalla ja sen jälkeen Suomessa, Antti Jaaksi teki mittavan työn Etelä-Pohjanmaan Piirilähetyksen palveluksessa, ja Eeli Jokinen oli veljensä kanssa merkittävä herätyssaarnaaja 1910-luvulla.

Kutsumus kirkastuu

Jannen oma "tähti" ei lopulta johtanut häntä julistajan tai kiertävän saarnaajan tehtäviin, kuten monelle hänen koulutovereistaan, vaan opettajan työhön. Hän haki ja tuli hyväksytyksi Sortavalan seminaariin, jossa hän saattoi yhdistää kutsumuksensa kristilliseen kasvatustyöhön ja musiikkiin.

Sortavalan seminaarin kolmivuotinen oppimäärä oli monipuolinen ja käytännönläheinen. Opintojen ydinaineita olivat kasvatustiede, kielet ja kansakoulun aineet, mutta niihin sisältyi myös runsaasti taito- ja taideaineita. Seminaarilaisilta edellytettiin taitoja muun muassa harmonin- ja pianonsoitosta, laulusta sekä käsitöistä ja voimistelusta. Tämä monipuolinen koulutus antoi Hapuojalle vankan pohjan opettajan uralle.

Seminaarissa Hapuojan musiikilliseen kehitykseen vaikutti erityisesti lehtori Mikael Nyberg, joka johti myös Sortavalan hengellistä kuoroa. Nyberg oli itsekin merkittävä hahmo: hän oli Sakari Topeliuksen tyttärenpoika ja lapsuudestaan saakka syvästi uskonnollinen. Reino Pajamon mukaan Nybergin kristillisyyden peruspiirteitä olivat nöyryys, kiitollisuus, palveleva mieli ja tinkimätön luottamus Jumalaan. Tämä tausta ja esimerkki näkyivät myös Hapuojan myöhemmässä tavassa yhdistää musiikki ja nuorisotyö hengelliseen sanomaan.

Toukokuun 12. päivänä 1912 Sortavalassa vieraili Joensuun musiikkiyhdistyksen sekakuoro ja orkesteri. He esittivät Sortavalan kirkossa taiteilija Mäkisen johdolla sekä oopperalaulajien Gerda Lindin, Villiam Hammarin ja Taneli Hurrin avustuksella Adamsin Titanicin haaksirikossa soitetun hymnin ja Haydnin oratorion Luominen.

Oratorio oli myös lehtori Mikael Nybergin johtaman Sortavalan hengellisen kuoron ohjelmistossa, ja niinpä sortavalaiset pääsivät seuraavana torstaina, helatorstaina, kuulemaan teoksen uudelleen seminaarin juhlasalissa. Soolo-osat esittivät lehtori Nyberg, hänen puolisonsa Ester Nyberg sekä seminaarilainen Janne Hapuoja. Säestyksestä huolehtivat rouva Bertha Relander ja neiti J. Fabritius flyygelillä ja harmonilla.

Oratorio saattoi saada Sortavalassa poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton myös siksi, että Erkki Pullisen suomennos Luomisesta oli ilmestynyt vain vuotta aiemmin, vuonna 1911 Kansanvalistusseuran kustantamana. Uusi käännös teki teoksen sanoman entistä ymmärrettävämmäksi suomalaiselle yleisölle, mikä saattoi selittää, miksi sekä Joensuun musiikkiyhdistyksen kuoro että Sortavalan hengellinen kuoro tarttuivat siihen keväällä 1912.

Kahdeksankymmentähenkisen kuoron ”uuttera, perinpohjainen ja tunnontarkka työ kantoi kauniin hedelmän”, kirjoitti Laatokka-lehdessä nimimerkki E. W. Hän jatkoi: ”Oratorion esitys nousi osa osalta, ilman vähintäkään kompastusta, jättäen kuulijalle eheän ja mieleenpainuvan kuvan tästä ylevästä teoksesta.”

Orkesterin ja urkujen puute korvattiin ansiokkaasti pianolla ja harmonilla. Säestäjät, rouva Bertha Relander ja neiti J. Fabritius, saivat kirjoittajalta ansaitut kiitokset, samoin soolo-osissa laulaneet lehtori Nyberg ja hänen vaimonsa.

”Kolmas solisti, herra Hapuoja, lähti rohkeana ja luottavaisena osansa esittämiseen, kantaen jo siten menestymisen takeet taskussaan. Musikaalisella varmuudella, vieläpä paikoin runollisella lennokkuudellakin, teki hän tehtävänsä käyttäen huolella ja hyvällä maulla rajoitettua ja vasta kehittymistilassa olevaa ääntään, jota kannattaa ruveta kouluttamaan.” (Laatokka, 18.5.1912).

Seuraavana keväänä Sortavalan hengellinen kuoro esitti oratorion kahdesti. On helppo kuvitella, että yleisö ihmetteli, kuinka seminaarilainen Hapuoja selviytyi vaativista sooloista Haydnin Luomisessa. Sama ihmettely sopii myös säveltäjälle, joka loi näin suurenmoisen kokonaisuuden, ja miksei Jumalallekin, jonka luomistyötä oratorio ylistää. Aikalaisarviossa Laatokka-lehden kirjoittaja kiitti solisteja – lehtori Nybergiä, hänen puolisoaan Esteriä sekä seminaarilaista Hapuojaa – ”suuresta asianharrastuksestaan, joka on tehnyt näin merkittävän teoksen esittämisen mahdolliseksi” (Laatokka, 20.5.1913).

Oratorion loppukuoro (Chlusschor mit Soli – Eva, Alt, Uriel, Adam)

Laulakaa Herralle kaikin äänin!
Kiittäkää häntä kaikki hänen työnsä!
Kilpaillen keskenänne antakaa ylistyksenne
hänen nimensä kunniaksi kaikua lauluissanne!
Herran kunnia pysyy iankaikkisesti.
Aamen!

(Suomennos: Erkki Pullinen)

Jo seminaarivuosinaan Janne Hapuoja kokosi ympärilleen oman mieskvartetin. Jaakkiman Nuorten Kristillisen yhdistyksen talolla esiintyi helmikuussa 1913 Sortavalan seminaarin kvartetti, jota Hapuoja johti. Opettajakokelaat O. Mertanen ja Hapuoja pitivät tilaisuudessa hengelliset puheet, lisäksi Hapuoja esitti yksinlaulua ja A. Laamanen lausui lämminhenkisen runon. Jaakkiman Sanomat ennakkoon uutisoi tilaisuudesta ja totesi: ”Mainittu mieskvartetti on useissa eri tilaisuuksissa Sortavalassa menestyksellä laulanut” (12.2.1913).

Seminaarilaisten toiminnasta ei lehdissä kerrottu vain henkisistä harrastuksista, vaan myös urheilutulokset päätyivät palstoille. Janne harrasti muun muassa hiihtoa ja yleisurheilua. Syksyllä 1911 Sortavalan Vapaapalokunta järjesti osastojen välisen soutukilpailun, jonka lähtöpaikkana oli Hiiliniemen ranta. Soutumatkaa kertyi noin kilometrin verran. Nopeimmin matkan taittoi toisen osaston vene, jossa soutivat seminaarilaiset Räikkönen, Sihvo, Koskinen ja Suomalainen, Janne Hapuojan toimiessa perämiehenä. Iloinen voitto kuitenkin kariutui: joukkue diskattiin, koska vain yksi soutajista täytti kilpailun ehdot – muut eivät olleet edes vapaapalokuntalaisia.

Elämäntyö Pohjois-pohjanmaalla

Janne Hapuoja ja Anna Tanskanen kihlautuivat 24.6.1911. Kaksi vuotta myöhemmin, 9.7.1913, Kaleva uutisoi kahdesta samanaikaisesta perhejuhlasta: Bethel-Allianssitalossa vietettiin ensin laivuri Matti Hapuojan ja hänen puolisonsa Annan (o.s. Lassila) hopeahäitä, ja samassa tilaisuudessa vihittiin avioliittoon heidän poikansa Janne sekä neiti Anna Tanskanen, räätälimestari Juho Tanskasen ja Kaisan (o.s. Pulkkinen) tytär. Janne ja Anna Hapuojan perheeseen syntyi viisi lasta.

Janne Hapuojan varhaisaikuisuuden vuodet osuivat Suomen historian käännekohtiin. Sortavalan seminaarissa noin kymmenesosa opiskelijoista oli ortodokseja. Toisen sortokauden aikana kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin tavoitteisiin kuului perustaa seminaarin tiloihin venäjänkielinen oppilaitos, ja seminaarin siirrosta keskusteltiin vilkkaasti myös Hapuojan opiskeluvuosina.

Rehtori Oskar Relanderin perhekin joutui mukaan aikakauden myrskyihin: hänen poikansa hakeutui Saksaan jääkärikoulutukseen ja palattuaan Suomeen hänen hallustaan löydettiin räjähteitä. Tämä koitui kohtalokkaaksi myös isälle – rehtori Relander karkotettiin Siperiaan vuonna 1916. Palatessaan vuonna 1917 hän sai sankarin vastaanoton. Kansalaissodan tapahtumat eivät jääneet kaukaisiksi: Jannen opettajana saarnaajakoulussa toiminut Torsten Lindberg joutui keskelle Suinulan tragediaa, jossa punaiset teloittivat 14 antautunutta suojeluskuntalaista (ks. Lindberg 1920).

Itsenäisyyden alkuvuosina isänmaallinen henki näkyi myös Hapuojan musiikkitoiminnassa. Kalajoella hän johti suojeluskunnan torvisoittokuntaa, jonka ohjelmisto sisälsi runsaasti marsseja ja isänmaallisia sävelmiä. Musiikki ei ollut pelkkää viihdettä, vaan osa yhteisön yhteenkuuluvuuden ja uuden valtion identiteetin rakentamista. Hapuojan oma osallistuminen suojeluskunnan tehtäviin — pontikkatehtaiden hävittämisestä juhlallisuuksien säestämiseen — osoittaa, kuinka tiiviisti hän eli aikansa hengessä, vaikka ei jättänyt poliittisia kannanottoja julkiseen sanaan.

Janne Hapuoja totesi kirjoituksessaan Suomen Viikkolehdessä (15.12.1910), että "maailmassa puhutaan johtotähdistä" ja että "erästä ohjaa taide, toista urheilu." Hän kuitenkin kysyi heti perään: "Mikä sinua ohjaa tässä maailmassa?"

Vaikka Hapuoja oli itse lahjakas muusikko ja urheilumies, hän ei nähnyt niitä elämänsä päämääränä. Hänelle ne olivat pikemminkin välineitä. Tämän ajatuksen myöhempien vuosien tekemiset osoittavat selvästi.

Kaikki ei aina sujunut muusikoiden suunnitelmien mukaan. Raahen Seutu (1.4.1920) kertoi musiikki-illasta, joka oli järjestetty Raahen seminaarilla opettajien piirikokouksen yhteydessä. Illassa esiintyivät Anni ja Janne Hapuoja sekä opettaja Yrjö Karanko.

Lehtiarvion mukaan ”rouva Hapuojan esittämät laulut tarjosivat nautintoa”, mutta muut esitykset jäivät kriitikon mielestä ”alkeellisen tekniikan vuoksi vaille taiteellista tulkintaa ja tenhoa.” Kirjoittaja lisäsi vielä ohjeen: ”Ohjelmanumerot tulisi valita, mikäli mahdollista, esiintyjien kehitysastetta vastaaviksi eikä kuten nyt aivan ylivoimaisiksi, jotka esitettäessä jäävät kylmiksi utukuviksi herättämättä vastakaikua kuulijassa.”

Sen sijaan Opettajain Lehti (16.4.1920) kertoi samasta musiikki-illasta toisin sävyin:
”Ohjelma, joka oli paikkaan ja aikaan katsoen huolellisesti valikoitu, oli vahva ja arvokas. Se suoritettiin (vaikkakin herrojen – varsinkin Hapuojan – yskästä johtunut äänen himmeys alussa häiritsi) reippaasti ja antaumuksella.”

Janne Hapuojan pitkäaikaisin tehtävä alkoi vuonna 1921, kun Oulun diakonissalaitoksen johtaja Dagny Karonen perusti Oulun Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen sekakuoron. Ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Hapuoja. Hän ei halunnut kuoron keskittyvän vain seurakuntamusiikkiin, vaan ryhtyi harjoittamaan laajempia teoksia, joista aluksi esitettiin vain osia.

Valokuva: Vieraskynä: Oulun Laulu 100 vuotta - Sulasol

Hapuoja ei kaventanut hengellisyyttä, vaan laajensi sen ilmaisua. Hän ymmärsi, että musiikki voi toimia syvällisenä julistuksen välineenä – ei ainoastaan jumalanpalvelukseen soveltuvan kuorolaulun kautta, vaan myös suurten klassisten teosten muodossa, jotka vaativat kuulijalta keskittymistä ja avointa sydäntä.

Kuoron ohjelmiston kautta välittyy kokonainen musiikillinen evankeliumi. Joseph Haydnin oratorio Luominen maalaa kuulijan eteen Raamatun luomiskertomuksen. Charles Gounodin murhekantaatti Gallia välittää Valitusvirsien tekstien kautta ihmisen epätoivon, syntiinlankeemuksen ja kansan surun Jumalasta vieraantumisen seurauksena. Johann Sebastian Bachin kantaatti Kristus kuolon kahlehissa osoittaa tien lunastukseen Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kautta. Georg Friedrich Händelin oratorio Messias puolestaan huipentaa kaaren ylistykseen: Kristuksen voittoon, ylösnousemuksen toivoon ja pelastuksen lupaukseen, joka kestää iankaikkisesti.

”Eihän profeetta ole arvossa omalla maallaan.” Suomen musiikkilehti (1.3.1926) kertoo hupaisan esimerkin Oulusta. Kun Suomen Laulu oli konserttimatkalla kaupungissa, Hapuojan johtama nuorten sekakuoro kokoontui aseman portaille esittämään tervetulolaulun Kuule kuinka...

Sivummalla seisoneet oululaiset ihastelivat:
– No johan osaavat laulaa! Kylläpä Hapuojan Jannen kuoro jää jälkeen. Jopa kehtasi kuulla!

He luulivat, että laulajina oli itse Suomen Laulu. Kun Jannen kuorolaiset yrittivät oikaista, että ”mehän siinä lauloimme”, oululaiset eivät ensin suostuneet uskomaan. Vasta kun asia todistettiin perin pohjin, ”oululaisten nenät venyivät pitkiksi”.

Lehden mukaan Hapuojan kuorot olivat kuitenkin yleisesti hyvin suosittuja ja arvostettuja – eivät vain Oulussa, vaan koko Pohjois-Suomessa.

N.M.K.Y:n sekakuoro teki Jannen johdolla lukuisia konserttimatkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin – kuoro esiintyi muun muassa Haaparannassa, Bodenissa, Luulajassa, Jällivaaraassa, Malmbergissa, Kiirunassa, Abiskossa ja Narvikissa. Lisäksi Hapuoja johti Oulussa mieslaulajia, työväenyhdistyksen Oras-kuoroa sekä Työväenopiston kuoroa. Tämä laaja ja ansiokas toiminta huomioitiin virallisesti, kun Suomen Musiikkilehti kertoi 1.10.1928, että Janne Hapuoja ”Oulun Talousseuran 100-vuotisjuhlilla viime kesänä Tasavallan Presidentiltä vastaanotti Suomen Valkoisen Ruusun II luokan ritarimerkin tunnustukseksi musiikkiharrastuksestaan Pohjanmaalla.”

Janne Hapuoja ei ollut vain kuoronjohtaja ja muusikko – hän oli myös urheilija. Hän ei tyytynyt olemaan toimitsija sekuntikello kädessä, vaan osallistui itsekin kilpailuihin. Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen mestaruuskilpailuissa vuonna 1925 keihäänheiton voitti Janne Hapuoja tuloksella 40,25 metriä.

Rauhan Tervehdys (28.8.1925) uutisoi kilpailuista ja kuvasi, kuinka urheilu ja hengellinen nuorisotyö kulkivat käsi kädessä. Lauantai-iltana urheilijat järjestivät yleisöillan, jossa palkinnot jaettiin. Tilaisuudessa puhuivat kirkkoherra Nuortimo, kuljettaja Kauppinen ja L. Kinnunen. Musiikista vastasivat osa ”Nuorten sekakuorosta” Hapuojan johdolla sekä Janne Hapuoja yhdessä M. Ruonakankaan kanssa kaksinlaulussa.

Lehti esitti vahvan näkemyksen: urheilu voi olla voimakas väline kristillisessä nuorisotyössä. Se varoitti, että jos kristityt eivät ota urheilua osaksi toimintaansa, nuoret etsivät liikunnan iloa maailmallisista piireistä ja voivat vieraantua uskosta. Sen sijaan oikein ohjattuna urheilu voisi toimia ”yhdistävänä, kestävänä siteenä nuorison ja Jumalan välillä”. Artikkeli päättyi voimalliseen rukoukseen:

”Rukoilkaamme Jumalalta siunausta niille nuorille, jotka ovat ottaneet tunnuslauseekseen: Terve, kristillisyydessä kypsynyt sielu, terveeseen urheilussa karaistuun ruumiiseen, Pyhän Hengen temppeliin.”

Lähdeluettelo

• Opettajain lehti. 4.10.1929. “Janne Hapuoja.”

• Opettajain lehti. 16.4.1920. Musiikki-ilta Raahen seminaarilla.

• Suomen Viikkolehti. 15.12.1910. “Tähti.”

• Suomen Musiikkilehti. 1.3.1926. “Eihän profeetta ole arvossa omalla maallaan.”

• Suomen Musiikkilehti. 1.10.1928. Oulun Talousseuran 100-vuotisjuhlat.

• Laatokka. 18.5.1912. Arvio Sortavalan hengellisen kuoron oratoriosta.

• Laatokka. 20.5.1913. Arvio Sortavalan hengellisen kuoron soolo-osuuksista.

• Wiborgs Nyheter. 12.8.1929. Suomen Kuoroliiton kurssi Viipurissa.

• Raahen Seutu. 1.4.1920. Musiikki-ilta Raahen seminaarilla.

• Rauhan Tervehdys. 28.8.1925. Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen urheilukilpailut.

• Kaleva. 9.7.1913. Janne Hapuojan ja Anna Tanskasen vihkiminen.

• Lindberg Torsten (1920): Suinulan murhenäytelmä (Suinula tragedin), suom. Heikki Koivula.

• Pajamo, Reino. Virsi 342 - Niin ihanaa on ylistää - Virsikirja.fi

• Kansalliskirjasto / digitoidut sanomalehdet. Saatavilla: https://digi.kansalliskirjasto.fi

• Valokuva: Suomen Musiikkilehti, 1.10.1929, s. 10.

Ps. Janne Hapuoja ei ole minulle sukua. Tutkin hänen elämäntyötään, koska hän opiskeli Vapaalähetyksen saarnaajakoulussa – aihe, joka liittyy omaan tutkimusintressiini.