"Sainkin sitten kuulla, että metodistien työn kautta oli siellä ollut pieni herätys ja Epworth-liitto perustettu", Raitio kirjoittaa. Hengellinen työ ei kuitenkaan ole aina vain kasvua: "Verrattain pian oli tämä yhtymä ruvennut osoittamaan sammumisen merkkejä. Jumalan armollisen johdatuksen vaikutuksesta johtui sinne vapaakirkollisia veljiä ristinsanoma mukanaan. Tämä sanoma kokosi ne harvat metodismin koskettamat kristityt, joita siellä oli jäljellä, ja synnytti uusia."
Vuonna 1926 paikkakunnalle perustettiin virallisesti Suolahden vapaaseurakunta. Inhimillisesti katsoen voisi ajatella vapaakirkollisen työn "vallanneen" metodistien kentän, mutta todellisuus oli toinen. Arvokas pikku-uutinen metodistien Rauhan Sanomia -lehdessä (18.9.1926) paljastaa hengellisen kypsyyden. Kun Vapaakirkko rakensi Suolahteen rukoushuonetta, metodistilehti totesi kiitollisuudella: "Jumalan kiitos, uskoon tulleet eivät ole menneet maailmaan, vaan liittyneet vapaaseurakuntaan ja viihtyvät hyvin siellä."
1. Metodistien työ Suolahdessa
Helposti saatavilla olevista lähteistä ei käy ilmi, milloin metodistien työ Suolahdessa alkoi. Vuonna 1907 Rauhan Sanomat -lehdessä kerrotaan, missä Metodistien teologisen seminaarin oppilaat olivat työskennelleet joululomansa aikana. Tällöin August A. Elo kävi vahvistamassa ystäviä muun muassa Suolahdessa. Hän oli vieraillut paikkakunnalla jo syyskuussa 1906, jolloin paikkakunnalla käynnistyi ompeluseuratyö. Seurasta saadut varat oli tarkoitus käyttää ulkolähetyksen tukemiseen sekä matka-avustuksiin paikkakunnalla vieraileville saarnaajille.Lähes vuotta myöhemmin, lokakuussa 1907, Harras Aulanko ja Johannes Valkama pitivät kokouksen Suolahden kansakoululla. Tammikuussa 1908 Aulanko ja Valkama olivat jälleen Suolahdessa ja pitivät kokouksen työväentalolla, jonka he olivat saaneet maksutta käyttöönsä. Molemmilla oli sama saarnateksti, Gal. 6:7: "Älkää eksykö; ei Jumala anna itseänsä pilkata: sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." Valkama, joka toimi pastorintyönsä ohella raittiusliiton sihteerinä, lähestyi aihetta raittiuden näkökulmasta. Piirikunnan johtajana toiminut Aulanko puolestaan puhui siveellisyystyöstä.
Suolahteen perustettiin Epworth-yhdistys, jonka merkitystä saarnaaja Karl A. Sallinen kuvasi näin: "Yksinäinen hiili sammuu pian, mutta monta hiiltä yhdessä hehkuen levittävät lämpöä ympäristöönsäkin. Samoin uskovaiset nuoret yhdistyksissänsä pitävät yllä uskon ja rakkauden liekkiä sydämissään, mutta ilman yhteyttä sammuu kirkkainkin uskon liekki." Lokakuussa 1910 Suolahdessa pidettiin Kristillisen Nuorisoliiton kuukausikokous, jossa Epworth-liiton puheenjohtajaksi valittiin Karl Sallinen, kirjuriksi asemamies Kalle Hytönen ja rahastonhoitajaksi Edith Kankainen. Samalla päätettiin perustaa sunnuntaikouluja niin monta, kuin mahdollista. Sunnuntaikoulutyön johtajaksi valittiin Karl Sallinen ja Emmi Hytönen, Aina Lahti, Ida Lahtinen ja veli I. Talonpoika lupautuivat pyhäkoulujen opettajiksi.
Pyhäkoulua tai sunnuntaikoulua oli pidetty jo ennen Epworth-yhdistyksen perustamista, ja toiminnassa näyttäisi olleen ainakin pari ikäryhmää. K. A. Sallinen toteaa vuonna 1911 sisälähetystyöstä kertoessaan, että "Epworth-yhdistys on tullut… elvytetyksi Suolahdessa."
Huhtikuussa 1911 Rauhan Sanomissa kerrottiin: "Kotikutsun sai äidin lemmikki ja Suolahden sunnuntaikoulun Karitsaluokan oppilas, Emil ja sisar Aina Lahden pikku Sylvi t. k. 2. päivän iltana. Tämä herttainen pienokainen ollen vasta kolmannella ikävuodellaan, oli äitinsä sunnuntaikoulussa oppinut monta sievää sunnuntaikoululaulua, joista varsinkin laulut "Onnellinen kell´ on lapsen usko" ja "Taivaan kellot soivat" olivat hänen lempilaulujaan. Sairastuessaan virkkoi hän äidilleen: ”Jeesus parantaa minut!” – Niin kävikin."
Suolahden varhaisvaiheessa hengellinen elämä rakentui pitkälti paikkakunnalla vierailevien saarnaajien varaan. Herätys kosketti monia, mutta pysyvä opetus ja hengellinen ohjaus puuttuivat. Eräässä kirjeessä asia ilmaistiin koskettavasti: "Olemmehan niin kuin lapset, jotka tarvitsemme vielä hoitoa." Pienen rukoushuoneen ylläpito ja säännöllisen toiminnan järjestäminen olivat heille haastavia. Joulun alla vuonna 1911 paikkakunnan uskovat saivat kuitenkin ilouutisen: diakonissa Adolfina Thompson oli tulossa Suolahteen. Niinpä jouluaamuna ihmisparvi kokoontui rukoushuoneeseen palvelemaan, ylistämään ja kiittämään "äsken syntynyttä Jeesus-lasta". "Tuntui juuri kuin Jeesus itse olisi ollut joukossamme aivan näkyväisessä muodossa", iloittiin Suolahdesta tulleessa kirjeessä.
Vuoden 1912 vastaanottojuhla järjestettiin työväentalossa. Kansaa tulvi sisälle ääriään myöten, portaatkin olivat täynnä. "Useat heistä kuuntelivat hartaina ja avoimin sydämin pyhän Raamatun totuuksia", kirjoittaa juhlassa mukana ollut ja jatkaa: "Ohjelma oli vaihteleva, puhujiakin oli kaksi: neiti Thompson ja opettaja Koistinen. Lapset lauloivat aina puheiden välillä kuin enkelit. Moni aikuinenkin oikein ihmetteli sitä."
Helmikuussa sisar Adolfina Thompson kertoi Rauhan Sanomille, että Suolahdessa oli uskallettu vuokrata suurempi kokoushuone, jossa kuulijoita kävi runsaasti. Metodistikirkon sisälähetys näyttäisi ymmärtäneen työn tarpeet, sillä se määräsi naislähettejä hoitamaan työtä paikkakunnalla. Keväällä 1912 tehtävää hoiti Linda Oksanen, ja marraskuun alussa hänen tilalleen tuli Maiju Virtanen. Seuraavana vuonna työtä jatkoi Ida Niemiaho. Lähetit toimivat samalla yhdistyksen puheenjohtajina.
Loppuvuoden 1912 toimintaa kuvaa hyvin tammikuussa 1913 Rauhan Sanomissa julkaistu kirje, jonka on kirjoittanut nimimerkillä E..i:
Kirje SuolahdestaTammikuussa 1914 Suolahdessa vierailivat Karl A. Sallinen ja Pekka Nuutinen. Sallinen oli vuonna 1910 perustamassa paikkakunnalle Epworth-yhdistystä. Pekka Nuutinen tunnettiin herätyssaarnaajana, ja hän oli jo vuosien ajan tehnyt työtä muun muassa Inkerissä. Nuorisoliiton neuvottelukokouksessa päätettiin ensinnäkin, että yhdistyksen toimintaa jatketaan. Puheenjohtajan, sunnuntaikoulun opettajan ja ompeluseuran johtajan tehtävät uskottiin ensimmäiselle suolahtelaiselle, sisar Emmi Hytöselle. Kirjurintoimi annettiin edelleen Kalle Ivar Hytöselle, Emmin puolisolle. Rahastonhoitajan tehtävän sai naisevankelista Ida Niemiaho.
Rauhan tervehdys!
Kallis ystävä, haluat varmaan tietää meidän toiminnastamme täällä Suolahdessa. Kerron sinulle kaikista juhlistamme, joita olemme viettäneet Herran kunniaksi.
Ensimmäisenä vietettiin elojuhlaa, joka oli ensimmäinen laatuaan täällä. Silloin saimme vierailulle meille kaikille rakkaan veljen, pastori H. H. Aulangon, johtamaan juhlaamme. Suuri oli Herran siunaus niille pienille voimille, ja intoa sekä rohkeutta se loi sydämiin tulevia elojuhlia varten. En voi selittää sinulle, ystäväni, kuinka ihanalta tuntuu käydä käsi kädessä Jeesuksen kanssa. Hän opettaa rakastamaan lähimmäistä ja kunnioittamaan Jumalaa yli kaiken. Etkö tahdo yhtyä kanssani Daavidin tavoin laulamaan: ”Kiitosta Herralle ainiaan”? Sillä eihän meillä ole Hänelle muuta antaa kuin kiitollinen sydän.
Joulukuun puolivälissä pidettiin pyhäkoululasten kuusijuhla. Ilahduttavaa oli nähdä pienokaisten riemu kuusta sytyttäessä, jonka he sytyttivät lausuen kukin osaamansa Raamatun lauseen. Niinpä eräskin pieni palleroinen, tuskin puhua osasi, lukea ei ainakaan, sytytti kynttilänsä ja lausui: ”Katto Jumalan Karittaan, joka poit ottaa maailman tynnit.”
Seuraavana päivänä järjestettiin ompeluseuran myyjäiset. Ne olivat pienet, mutta suureksi siunaukseksi Herran työlle täällä.
Viimeisenä adventtisunnuntaina vietimme ihanaa yhdessäoloa, köyhienjuhlaa eli rakkaudenjuhlaa, jolloin saimme palvella Jeesusta lähimmäisessämme. Liikuttavaa oli nähdä, kuinka sydämet heltyivät. Väkeä oli runsaasti kokoontunut, ehkä moni uteliaisuudesta, mutta eräs köyhä mies ja suuren lapsilauman isä ei pitänyt häpeänä nousta kiittämään Jumalaa yleisön edessä niistä pienistä lahjoista, joita hän sai osakseen. En voi kielin kertoa, minkä ilon ja rauhan se luo sydämiin nähdessään veljensä ja sisarensa iloitsevan lahjoista, jotka on saatu rakkaan Jeesuksen kunniaksi.
Niin ihmeellisesti on Herra johdattanut tämänkin vuoden loppuun. Moni sisar ja veli on käynyt vuoden aikana todistamassa Jeesuksen suloista sanomaa. Nykyään täällä työskentelee sisar Maiju Virtanen. Jumala on suonut hänen kokouksiinsa runsaasti kuulijoita.
Uudenvuoden yönä olimme rukoushuoneella vastaanottamassa uutta vuotta, kiittäen kuluneesta vuodesta ja rukoillen siunausta alkavalle vuodelle. Suokoon Jumala siunausta ja rauhaa Rauhan Sanomain ystäville vuodelle 1913.
Rauhan Sanomissa helmikuussa 1916 julkaistiin Lea Hytösen, Kalle ja Emmi Hytösen 15-vuotiaan tyttären, tervehdys Suolahdesta:
Kirjekortti Suolahdesta.
Rakkaat ystävät Herrassa! Pitkään aikaan ette ole saaneet tervehdystä täältä Suolahdesta. Vaan nyt tervehdämme teitä samalla toivottaen Jumalan siunausta alkaneelle vuodelle.
Vanha vuosi on siirtynyt selkämme taakse. Muistot vain ovat siitä jäljellä, ikään kuin ohjaamassa meitä uudenvuoden taipaleella. Toivomme Jeesuksen Kristuksen kirkastettuna sovittajana käyvän edellämme, johdattaen meitä onnellisesti tämänkin vuoden loppuun. Tiedämmehän päivä päivältä tämänkin vuoden loppuansa lähestyvän, ja joka päivä olemme lähempänä kotirantaa.
Joskus silmät jo tuntuvat erottavan tuon kirkkaan ja rauhaisan kotirannan, joka hellästi avaa sylinsä ottaakseen vastaan pienoiset purtemme. Kiitos Herran, että Hän on antanut meille toivon Jeesuksessa, päästä todella rauhan valkamaan.
Vaikka meitä täällä Suolahdessa onkin pieni joukko, niin Jumalan avulla sittenkin koetamme pyrkiä iankaikkiseen elämään. Toimintamme Jumalan valtakunnan hyväksi on joskus hyvin hiljaista. Silloin kun on hiljaista, Herra kuitenkin antaa Henkensä taas herättää meitä. Kaikkien meidän yhteinen tunnustuksemme: ”Herra ei anna omiensa joutua hukkaan!”
Jumala on meidän linnamme ja Jeesus meidän autuutemme kallio, vaikkakin maailma ja oma tahtomme kuinka tahtoisi estää. Kuolema on voitettu, sillä ei ole mitään osaa meihin. Käärmeen pää on muserrettu. Riemusta tahtoo rinta haljeta ajatellessa suurta voittoamme Jeesuksessa Kristuksessa. Korkealle kajahtakoon laulumme: "Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta", j.n.e.
Tervehtien Suolahden ystäväin puolesta:
Lea Hytönen
Tämä blogi on paljastanut mieltymykseni sukututkimukseen. Sen vuoksi tarkastellaan tässä välissä lyhyesti kirjekortin kirjoittajan, Lea Hytösen, sukua ja elämänvaiheita.
Lea Helmi Sofia Hytönen syntyi nahkurin työntekijä Kalle Iivarin ja Elma Sofia Hytösen tyttäreksi 27.6.1899 Jyväskylässä. Hänen kaksoisveljensä Aarne Johannes kuoli 10.10.1899.
Lean isä, Kalle Iivari, oli syntynyt Saarijärven Pyyrinlahdessa 29.10.1867. Lean äiti, Emma Sofia Räisänen, syntyi 8.5.1871 Leppävirralla.
Jyväskylästä perhe muutti Mustasaaren ja Töysän kautta Suolahteen. Matkan varrella Kalle Hytösen ammatti vaihtui nahkurin työntekijästä asemamieheksi.
Keväällä 1914 Rauhan Sanomissa julkaistiin kirje Oulusta. Siinä kerrottiin, että oululaisia oli pastori Kaarlo Ruotsalaisen matkassa tervehtimässä myös 14-vuotias Lea Hytönen Suolahdesta.
Saman vuoden lokakuussa Suurpohjan Kaiku -lehdessä ilmoitettiin kokouksesta Kristiinankaupungin Betlehemin kirkossa, jossa "nuori tyttö, Lea Hytönen", osallistui ohjelmaan. Hänen puheensa teksti mainittiin Valon säteitä -liitteessä, jossa kerrottiin nuorisoyhdistys Heijastuksen vuosijuhlasta. Puheen aiheena oli Saarnaajan kirjan kehotus Bibliasta: "Ajattele Luojaas nuoruudessas, ennenkuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koskas olet sanova: ei ne minulle kelpaa." (S. Saarn. 12:1).
Lisäksi Österbottningen-lehti ilmoitti Lea Hytösen puhuvan Kokkolassa suomenkielisessä tilaisuudessa yhdessä teologian opiskelija Johannes Virtasen kanssa. Tilaisuus järjestettiin Immanuelkappelissa (Immanuelkapellet), joka toimi paikkakunnan metodistiseurakunnan rukoushuoneena.
Elokuussa 1917 Nuorten Todistus kertoi Jyväskylässä pidetyistä vapaakirkollisista nuorisojuhlista. Kuin ohimennen siinä todetaan: "Saimme piirityömme myöskin täällä uuteen vireeseen. Eräs jo koko lailla matkoja tehnyt sisar Lea Hytönen liittyi piirilähetykseemme…"
Jyväskylän uskovaiset perustivat vuonna 1909 pienen sisälähetysseuran, Keski-Suomen Piirilähetyksen, huolehtimaan maakunnan lähetystyöstä. Vapaakirkollisuus oli perinteisesti ollut kaupunkilaiskristillisyyttä, mutta Keski-Suomen Piirilähetys nousi merkittäväksi vaikuttajaksi Jyväskylän ympäristökunnissa.
Lea Hytösen työtoveri Aino Mattila kertoo Nuorten Todistuksessa marraskuussa koskettavasti heidän työstään:
"Ensiksikin sain niin herttaisen toverin, nim. Lea Hytösen. Hän on minua puoli vuotta nuorempi, mutta paljon enemmän kokenut: 14-vuotiaana hän jo kävi evankeliumia julistamassa, Ihmiset sanovatkin meitä "sisaruksiksi".
Ensimmäinen paikka, minne lähdimme, oli Leivonmäki. Siellä pidimme melkein kaksi viikkoa joka ilta kokouksia. Viimeisestä edellinen ilta oli meille "pyhäpäivä". Joka talossa otettiin meidät ilolla vastaan. Tuvat olivat aivan täynnä kuulijoita, nuoria sekä vanhoja. Siunattu oli nähdä, miten vanhat harmaahapsiset vanhukset panivat viimeiset voimansa päästäkseen kuulemaan Jumalan sanaa, sekä hartaasti kuulevan suurten kyynelkarpaloiden valuessa alas kurttuisia poskipäitä. Jumala teki siellä nuorissakin vakavaa työtänsä; kyllä iltamat ja huvitilaisuudet jätettiin syrjään niiksi illoiksi.
Muutamia nuoria sai Herra pelastaakin. Muiden muassa tuli eräs nuori talon tyttö erään kokouksen jäljestä luoksemme itkien, juosten kaulaamme ja sanoi: "rukoilkaa puolestani, olen suuri syntinen". Hän sanoi olevansa niin rauhaton, ei ole lepoa päivällä eikä yöllä ja sanoi itkien menevänsä kotiin joka kokouksesta. Heti tuli toinen tyttö hänen jälkeensä yhtä onnettomana, olimme aivan hämillämme. Setä, jos voisi ajatella sitä iloa ja riemua, joka siitä syntyi! Veneellä kun saatoimme heitä iltamyöhään järven yli, niin siellä me rukoilimme keskellä järveä, illan hiljaisuudessa airojen levätessä. Silloin tuntui todella aivan kuin itse Jeesus olisi astunut purteemme."
Lea Hytönen toimi myös Suolahdessa piirilähetyksen evankelistana: "Evankelista Lea Hytönen on toiminut Suolahdessa ja Äänekoskella kuukauden päivät. Sielläkin on paljon pelastusta janoavia sieluja, ja kutsuja saapuu moniin kyliin." (Nuorten Todistus 1.2.1919).
Samana vuonna Kaleva-lehdessä ilmoitettiin kihlauksesta: neiti Lea Hytönen Suolahdesta ja maanviljelijä Väinö Isola Oulun-Salosta. Heidät vihittiin avioliittoon Rantsilassa 6.3.1920. Vihkijänä toimi kirkkoherra N. I. Simelius. Pariskunta sai kaksi lasta, Marjatan ja Kyllikin.
Väinö Jaakko Isola (s. Revonlahti) toimi vakuutustarkastajana Oulussa ja myöhemmin Seinäjoella. Hän oli koulutukseltaan Limingan kansanopisto ja Orismalan maamieskoulu, ja työurallaan mm. Siikajokilaakson Metsä Oy:n metsäpäällikkö ja Pohjois-Pohjanmaan Maataloustuottajain Liiton sihteeri. Oulunsalossa ja Rantsilassa hän oli kunnanvaltuuston jäsen ja puheenjohtaja, osallistui osuustoimintaan sekä toimi Vapaussodassa Oulun 1. rintamakomennuskunnan taisteluissa.
Emäntä Lea Isola toimi Rantsilassa asuessaan evankelistana Metodistien ja Vapaakirkon tilaisuuksissa sekä marttayhdistyksessä. Häntä kiiteltiin äitienpäiväjuhlan järjestelyistä Rantsilan Mankilankylällä vuonna 1930: "Erittäin rouva Isolalle parhaat kiitoksemme ja Jumalan suurta siunausta toivomme hänelle sekä terveyttä, että ensi äitienpäivänäkin ja edelleen saataisiin hänen johdollaan äitien juhlaa viettää." (Liitto 14.5.1930).
Vapaakirkollisessa Varhaisnuoriso-lehdessä (1.1.1937) Lea Isola vastaa kysymykseen: Mitä varhaisnuorisotyö on minulle merkinnyt? "Se on ollut armoa, palvelemisen ja antamisen iloa. Sen, mitä itse olen Herralta saanut, olen parhaani mukaan koettanut lapsille antaa, ja joka kokouksessa ja pyhäkoulussa olen tuntenut, miten juuri sen työn kautta on minulle itselleni avattu taivaan akkuna. Rukoilen vain, että vaatimaton palvelustyöni tulisi kunniaksi Herran nimelle ja tuottaisi ajallisen ja iankaikkisen siunauksen työmme piirissä kasvaville lapsille ja varhaisnuorille." (Seinäjoella 25.5.1937, Lea Isola)
Rauhan Sanomissa julkaistiin 1.11.1920 viimeinen pieni mutta merkittävä tieto Suolahden työstä:
"Suolahdessa pitivät veljet Heiman ja Rajalinna kokouksen 13. ja 14. pnä. Maaperä oli kovanlainen. Yleisissä kokouksissa oli vähän väkeä, mutta sen sijaan uskovaisten kokous Hytösen perheessä oli lämmin ja ihana."
2. Suolahden vapaaseurakunta
Keski-Suomen piirilähetyksen toiminta ei lehtitietojen perusteella ollut 1910-luvulla kovin merkittävää Suolahdessa. Vuonna 1913 paikkakunnalta osoitettiin yksi pieni lahjoitus Keski-Suomen piirilähetykselle, ja Lea Hytösen kuukauden mittainen työjakso Suolahdessa vuonna 1919 on ainoa kirjattu piirilähetyksen toiminta paikkakunnalla.Vuonna 1921 Jyväskylän C.E.:n sekakuoro suunnitteli laulumatkaa Suolahteen. Syyskesällä 1923 Siiri Aartola kävi ohi kulkiessaan Suolahdessa ja piti kokouksen Nuorisoseurantalolla, jossa hän esitteli vapaakirkollista Himalajanlähetystä. Siiri lähti marraskuussa lähetystyöhön Intiaan. Vuonna 1923 vapaakirkollisen C.E.-liiton (Christian Endeavor) Nuorten Todistus -lehdessä mainitaan, että Martta Nieminen Suolahdesta oli tilannut 30 kappaletta lehden joulunumeroa Jouluaattoa. Vuoden 1924 lopussa mainitaan, että Jaakko Huttunen on työskennellyt Suolahdessa, Äänekoskella ja Laukaassa, jossa hän asui. (Nuorten Todistus 1.1.1925)
Metodistien työ oli luonteeltaan pitkälti nuorisopainotteista. Kun 1910-luvun nuoret aikuistuivat, he saattoivat kokea tarvitsevansa pysyvämpää seurakunnallista yhteyttä. Vaikka suoraa lähdetietoa tästä vaiheesta ei ole, kehitys näyttäisi kulkeneen kohti järjestäytyneempää seurakuntaelämää.
Huhtikuussa 1925 Nuorten Todistuksen pikku-uutisissa kerrottiin: Heikki Kuikanmäki ja Arthur Pylkkänen ovat pitäneet kokouksia Kuikan, Vehniän, Äänekosken, Suolahden ja Konginkankaan pitäjissä ja kylissä. Konginkankaan Liimattalan kylässä oli Herran etsikkoaika, sillä kymmenet etsivät pelastusta veljien viimeisessä kokouksessa.
Tuo pikku-uutinen kertoi myös Suolahdessa tapahtuneesta herätyksestä, jonka vaikutus oli ratkaiseva. "Herätykseeni vaikuttava tekijä oli Suolahdessa Marianpäivänä (29.3.) 1925 alkanut herätys, jonka ensimmäisestä kokouksesta alkaen olin mukana", kertoi Lauri Hytönen kirjoituksessaan "Herätykseni ja saarnaajakutsumukseni" (Nuorten Todistus 1941).
Seuraava merkittävä tapahtuma, lähetysjuhlat, järjestettiin Suolahden nuorisoseurantalolla 6.–7.6.1925. Tapahtumassa oli kahden sijaan neljä piirilähetyksen työntekijää: Valdemar Kastepohja, Heikki Kuikanmäki, Väinö Holm (Välkiö) ja Arthur Pylkkänen.
Syksyllä Suomen Viikkolehdessä "Työmaalta"-palstalla julkaistiin tervehdys Suolahdesta, jonka oli kirjoittanut nimimerkillä "Kotia kaipaava matkamies". Kirjoitus kuvaa poikkeuksellisen avoimesti Suolahden hengellistä murrosvaihetta. Siinä muistellaan metodistinuorisotyön hajoamista ja kerrotaan uudesta alusta piirilähetyksen työn kautta.
Tervehdys Suolahdelta
Suolahti voi olla tuntematon useammille Viikkolehden lukijoille. Eikä ihmekään, sillä eihän Suolahden tervehdyksiä ole usein nähty Viikkolehden palstoilla.
Täällä Suolahdessakin on pieni joukko niitä, jotka tahtovat käydä Karitsan askelissa eteenpäin, ja tahtovat korottaa ristinlippua yhä korkeammalle, että syvyydessäkin vaeltaja näkisi sen valon mikä hohtaa Golgatan-kummulta.
Joku vuosi takaperin oli täällä metodistinuorisotyö vilkkaassa käynnissä. Useat vanhemmat uskovaiset muistelevat niitä aikoja ilolla, jolloin täällä oli useita nuorempia ja vanhoja uskovaisia, ja heidän leirissään oli todella henkeä ja elämää.
Koitti aika, jolloin he joutuivat seulottavaksi ja tulos oli, että työ hajotettiin, oma koti annettiin pois, ja uskovaisista toisia meni maailmaan ja loput jäivät kitumaan. Sellaista elämää voi kuvata "nuotioksi", jossa on useita puita palamassa, mutta "tuulispään" käydessä nuotio hajoittuu ja tuli sammuu; ainoastaan niihin, jotka ovat paremmin syttyneet, jää "säkeniä" kytemään tuulen vaikutuksesta.
Samoin on ollut täälläkin Herran omien laita. Vihollisen pyörremyrskyt hajoittivat lauman, mutta muutamain sydämiin on jäänyt kytemään rakkauden tuli Jeesukseen Kristukseen, vainojenkin keskellä.
"Jumalan virta on vettä täynnä". Tämän olemme mekin saaneet elävästi kokea täällä Suolahdessa.
Viime keväänä oli täällä eräs K.S.P. lähetyksen lähetti todistamassa Jeesuksen rakkaudesta ja siitä suuresta sovintotyöstä, minkä Hän Golgatalla teki.
Jumala siunasikin veljen yksinkertaiset todistukset runsaasti. Työn tuloksena on, että nyt on useita nuoria ja vanhempiakin, liittynyt Mestarin seuraan ja ottaneet päämääräksensä luvatun Kaanaanmaan, jonne Jeesus on edellä kulkenut ja tien meille avannut haavainsa kautta.
Vuokrasimme täällä pari huonetta rukoushuonetta varten, johon saamme kokoontua hiljaisia hetkiä viettämään. Olemme kokoontuneet neljä kertaa viikossa joukolla rakkaaseen kotiimme. Sunnuntaisin olemme kokoontuneet tutkimaan Herran sanaa, ja pidämme pyhäkoulua lapsille. Kerta viikossa kokoontuu ompeluseura rukoushuoneen ylläpitämiseksi, ja samoin rukoushuoneeseen pyytämään Herralta voimia taistelemaan loppuun asti Hänen osoittamaansa päämäärää kohti.
Ystävät kautta Suomen, ristinjuurelle mennessänne, muistakaa rukouksissa meitäkin heikkoja taistelijoita.
Täällä tarvitaan erikoista voimaa taistelemaan vihollisia vastaan, sillä sielunvihollinen tahtoisi kahlehtia Herran omat tähän maailmaan.
Rukouksemme on ollut, että Herra auttaisi meitä loppuun asti vahvana pysymään Hänen rintamallaan ja että Hän lisäisi joukkoamme moninkertaisesti niillä, jotka todellisesti pelastuvat.
Esirukouksiinne sulkeutuen toivotamme Jumalan rauhaa kaikille kaidantien matkamiehille.
Tunnuksenamme on ollut Harpunsäv. 369. ("Maan mä tiedän iki-ihanan", sävel ja sanat Mathilde Wiel-Öjerholm)
Huhtikuussa 1926 Nuorten Todistus -lehdessä julkaistiin lyhyt uutinen otsikolla "Suolahden ystäviä". Siinä kerrottiin, että 5.4.1926 Suolahteen oli perustettu vapaaseurakunta, johon paikkakunnan uskovaiset yksimielisesti liittyivät.
"Suolahdessakin on pieni ystäväpiiri, joka siellä taistelee evankeliumin levittämiseksi sillä paikkakunnalla. Huhtikuun 5 pnä perustettiin Suolahden vapaaseurakunta, johon sikäläiset uskovaiset yksimielisesti liittyivät. Heillä on nyt vuokrattuna pieni rukoushuone, mutta kun paikkakunta yhä laajenee taajaväkiseksi asutuskunnaksi, olisi sinne välttämättä saatava oma talo. Toivomme, että seurakunta saa osuuskunta Bethelin avukseen tässä asiassa. Keski-Suomen Piirilähetyksen lähetit ovat viime aikoina työskennelleet Suolahdessa ja Herran sanalla on menestys. Pääsiäispyhinä, jolloin piirijoht. E. Jokinen vieraili paikkakunnalla, oli nuorisoseurantalo parvekkeita myöten täynnä harrasta kuulijakuntaa. Veli A. Pylkkänen on nyt toistaiseksi jäänyt työskentelemään Suolahteen."
 |
Kokousväkeä Pajalan talon edessä seurakunnan perustamisen aikoihin. (Valokuva. Hänen kanssaan, Suolahden vapaaseurakunta 1926-1996) |
Rukoushuonehanke eteni nopeasti. Niinpä Nuorten Todistus kirjoitti pikku-uutisessaan 1.10.1926: "Suolahden Lähetystalon vihkimäjuhla pidetään lokakuun 10. päivänä, kuten aikaisemmin on jo ilmoitettu. Puhujiksi saapuvat piirijohtaja Eeli Jokinen, matkasihteeri Vilho Rantanen, Valdemar Kastepohja ja A. Pylkkänen. Ystävät läheltä ja kaukaa ovat tervetulleita tähän merkkitilaisuuteen, jolloin Suolahdessa saadaan pyhittää juuri valmistunut talo vapaan evankeliumin palvelukseen."
Nuorten Todistuksessa (1.12.1926) kerrottiin: "Kuvassa näkyvä Suolahden Lähetystalo vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa lokak. 10 p:nä."
"Herran kansaa oli saapunut runsaslukuisesti Äänekoskelta, Konnevedeltä, Jyväskylästä y.m. tähän harvinaiseen tilaisuuteen. Oli toivottu, että Rakennusosuuskunta Bethelin puheenjohtaja, kouluneuvos S. S. Salmensaari olisi myöskin päässyt tähän juhlaan mukaan, mutta virkamatkojensa vuoksi ei hän voinut saapua. Niinpä oli tyydyttävä vain oman piirin puhujiin. Varsinaisen vihkimäpuheen piti p. johtaja Eeli Jokinen ja toimittaja V. Rantanen. Herran sanaa julistivat veljet V. Kastepohja, A. Pylkkänen, V. Rimmi ja J. Laurinen. Jyväskylän kitarakuoro kaiutteli ihania laulujaan puheiden väliajoilla. Tungokseen saakka oli talo täynnä kansaa koko päivän. Suolahden Vapaaseurakunta on siis saanut kodin, jossa saa vapaasti pitää kokouksensa. Ahkeraan siellä onkin kokoonnuttu koko syyskauden. Talo on tullut maksamaan yli 7500:- jonka summan rakennusosuuskunta Bethel on rahoittanut. Paitsi juhlasalia sisältää rakennus useita asuinhuoneita, joissa asuu vuokralaisia."
Terho Sormunen
Lainattuja tekstejä on joiltain osin varovasti korjattu tai niiden oikeinkirjoitusta nykyaikaistettu lukusujuvuuden parantamiseksi.
Lähteet ja taustatiedot
Henkilöt
Aartola Siiri (myöh. Vikki): Ylioppilas ja evankelista, joka tunnettiin poikakerhotyöstä ja höyläpenkin äärellä tehdystä nuorisotyöstä ennen lähtöään lähetystyöhön.
Aulanko Harras: Metodistisaarnaaja ja piirikunnan johtaja.
Elo August A.: Metodistien teologisen seminaarin oppilas ja saarnaaja.
Heiman Viljo: Pastori, joka toimi muun muassa Porin ja Kuopion metodistiseurakunnissa. Opiskeli teologiaa Bostonissa.
Holm (Välkiö) Väinö: Piirilähetyksen työntekijä.
Huttunen Jaakko: Piirilähetyksen työntekijä, joka toimi muun muassa Laukaassa ja Suolahdessa.
Hytönen Elma (Emmi): Epworth-yhdistyksessä aktiivi
Hytönen Lauri: Suolahden herätyksessä mukana ollut henkilö, josta tuli myöhemmin saarnaaja.
Hytönen Kalle I. : Nahkurin työntekijä, asemamies, Suolahden Epworth-yhdistyksen kirjuri
Hytönen Lea (o.s. Isola): Kalle Iivari ja Elma Hytösen tytär. Aktiivi Epworth-yhdistyksessä, myöhemmin Keski-Suomen piirilähetyksen evankelista.
Isola Väinö Jaakko: Lea Hytösen puoliso, maanviljelijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Jokinen Eeli: Pastori, Keski-Suomen piirilähetyksen pj.
Kastepohja Valdemar: Piirilähetyksen työntekijä.
Koistinen Kalle: Äänekoskella toiminut opettaja.
Kuikanmäki Heikki: Piirilähetyksen työntekijä.
Lahti Aini: (Aina) oli aktiivinen metodistien toiminnassa ja myöhemmin vapaaseurakunnassa, kuten myös Hilda Kettunen ja Ida Savela.
Mattila Aino: Lea Hytösen läheinen työtoveri ja evankelista.
Niemiaho Ida: Metodistien naisevankelista.
Nieminen Martta: Suolahtelainen uskova, aktiivinen kirjallisuuden levittäjä.
Nuutinen Pekka: Herätyssaarnaaja, joka teki työtä muun muassa Inkerissä.
Oksanen Linda: Metodistien naisevankelista.
Pylkkänen Arthur: Piirilähetyksen työntekijä, joka työskenteli aktiivisesti Suolahdessa.
Raitio Jalmari: Pastori, kirjailija.
Rajalinna Toivo: Pastori, joka palveli muun muassa Tampereen metodistiseurakunnassa ja toimi Rauhan Sanomia -lehden toimittajana.
Rantanen Vilho: Pastori, toimittaja, kirjailija.
Rimmi Viljam: Paperitehtaan holanteriosaston etumies, valittiin 1926 Äänekosken vapaaseurakunnan vanhimmiston pj., myöhemmin piirilähetyksen saarnaaja
Sallinen Karl A.: Metodistisaarnaaja ja Epworth-yhdistyksen vaikuttaja.
Salmensaari Sulo Santeri: Kouluneuvos, Suomen Vapaakirkon ensimmäinen esimies, Rakennusosuuskunta Bethelin pj.
Thompson Adolfina: Diakonissa, joka toimi metodistien naislähettinä Suolahdessa.
Valkama Johannes: Metodistipastori ja raittiusliiton sihteeri.
Wiel-Öjerholm Mathilde: Norjalainen metodistipiirien virsirunoilija.
Virtanen Maiju: Metodistien naisevankelista.
Järjestöt ja hengelliset ryhmät
C.E.-liitto (Christian Endeavor): Kristillinen nuorisoliitto.
Epworth-liitto / -yhdistys: Metodistikirkon nuorisojärjestö. Epworth on kaupunki Englannissa, joka on John Wesleyn ja Charles Wesleyn syntymäpaikka, se on antanut nimensä useille metodismiin liittyville instituutioille.
Keski-Suomen Piirilähetys (KSP): Vapaakirkollinen järjestö.
Lehdet, julkaisut ja lähdekirjallisuus
Edelläkävijät, vuosisata vapaakirkollista lähetystyötä (Eila Hämelin – Sisko Peltoniemi).
Hänen kanssaan: Suolahden vapaaseurakunta 1926–1996 (koonnut Pekka Karttunen).
Harpunsävel (vapaakirkollinen laulukirja).
Nuorten Todistus (lehti).
Palvelijan polulla (Jalmari Raitio).
Rauhan Sanomia (Suomen Metodistikirkon lehti).
Väinö Hyvönen, Siitä kaikki alkoi (toim. Tapio Kangasniemi ja Juhani Ilkka).
Suomen Viikkolehti. Suomen Vapaakirkon äänenkannattaja.
Tienraivaajat, vapaakirkon naiset ilosanoman viejinä (Eila Hämelin – Vappu Rautamäki).
Varhaisnuoriso (Vapaakirkollisen varhaisnuorisotyöliiton lehti, liiton puheenjohtajana toimi Kultimo Salmensaari).
Kommentit
Lähetä kommentti