Kaarlo Kunelius – uskosta, opetuksesta ja runoista

Kiitos, Luoja, että synnyin - 

kiitos - synnyin uudestaan 

armolapsen toivoon, onneen, 

jonka Jeesuksessa saan!

 

Kiitos, Jeesus, että etsit, 

löysit lampaas raadellun; 

verin verihaavat pesit, 

tunnon uusit turmellun!

 

Se, se synnyinpäiv' on vasta: 

hetki iankaikkinen, 

Isän vastin taivahasta. 

"Pelastettu syntinen."

 

Tää on hetki elämästä, 

iäisyyden aamukoi: 

ken vain tuntea saa tätä, 

unhoittaa ei koskaan voi.

 

Kiitos, Henki, kirkastaja, 

autuuspantti, lohdutus! 

Puhdista tää synnin maja, 

itselles tee asumus!

 

Jeesus, Jeesus, älä heitä 

korpeen lastas löytämääs, 

kanna hyvä Paimen meitä

Isän helmaan, elämääs!

”Synnyinpäivänäni” – runo, rukous ja muistutus armosta

Vuonna 1920, täyttäessään 70 vuotta, Kaarlo Kunelius kirjoitti runon nimeltä ”Synnyinpäivänäni”. Se julkaistiin Suomen Viikkolehdessä 7. huhtikuuta. Runo ei ollut vain juhlapuhe tai hetkellinen muistelma – se oli rukous. Se oli tunnustus ja kiitos Jumalalle elämästä, mutta vielä enemmän: kiitos uudesta elämästä, uskosta ja armosta.

Kaarlolle todellinen syntymäpäivä ei ollut päivä kalenterissa. Se oli se hetki, jolloin Jeesus puhdisti hänet synnistä ja Taivaan Isä otti hänet vastaan – ei virkamiehenä, ei opettajana, vaan pelastettuna syntisenä. Kuka voisi unohtaa sellaista hetkeä?

Pyhä Henki, uskon kirkastaja ja lohduttaja, oli hänelle turva. Hän tunsi, kuinka uudestisyntynyt sydän kaipaa jatkuvaa puhdistusta ja johdatusta. Niinpä runo päättyy rukoukseen: että Hyvä Paimen kantaisi perille, Isän helmaan.

Mutta kuka oli tämä Kaarlo Kunelius? Mitä me hänestä tänään muistamme?

Kaarlo Kuneliuksen varhaiset vuodet

Kaarlo Kunelius syntyi Saarijärven Pyyrinlahden Penttilässä 15.2.1850 perheen kolmantena lapsena. Perheeseen kuului kuusi lasta, joista kaksi menehtyi varhain – toinen kymmenvuotiaana, toinen kaksivuotiaana. Kaarlon isä, Johan Kunelius, kuoli vain 39-vuotiaana, kun Kaarlo oli vasta kahdeksanvuotias. Leskeksi jäänyt äiti, Eeva Liimatainen, solmi myöhemmin uuden avioliiton David Kauppisen kanssa. Tästä liitosta perheeseen syntyi kaksi sisarpuolta ja kaksi velipuolta – heistä kolme kuoli lapsena. Perhe asui jonkin aikaa Listossa, mutta palasi myöhemmin takaisin Penttilään.

Muisto vain.

Lasna, niin kuin sinä, en

päässyt koulun penkillen:

Äidin polvi tuolinain,

aapiskukko oppaanain.

 

Mutta liki sydäntäin

tunsin äidin, lemmen; nään

vielä kyynelkatseen sen,

min loi Luojaan rukoillen:

 

Ӏiti oon Рniin suurta Рoi.

Armosi tään lapsen soi.

Hannan lailla lasken sen

uhriks armopöydällen.”

 

Sitten painui lapsineen

Herran eteen polvilleen. –

Noustuansa suuteli,

lausui: ”äidin enkeli!”

Kaarlo Kuneliuksen varhaismuisto – julkaistu lehdessä Koti 1.5.1914

Tämä runo, julkaistu Kotikasvatusyhdistyksen äänenkannattajassa, kertoo Kuneliuksen lapsuuden ensimmäisistä oppihetkistä kodin hiljaisuudessa, tutkien kotona Raamattua, katekismusta ja virsikirjaa. Lahjakas poika ei pelännyt haasteita — tiedonhalu ja itsenäinen opiskelu olivat hänelle luontevaa. Vuonna 1867 hänet lähetettiin Jyväskylään, jossa toimi kolmivaiheinen alkeiskoulu – usein kutsuttu ala-alkeiskouluksi. Oppimäärä oli suunniteltu kolmivuotiseksi, mutta Kaarlo suoritti sen puolessatoista vuodessa, mikä kertoo hänen poikkeuksellisesta oppimiskyvystään ja ahkeruudestaan.

Isällistä lempeyttä ja lahjakkuuden tunnustusta

Kaarlo Kunelius siirtyi ala-alkeiskoulusta Jyväskylän alkeisopistoon, ja hänen kyvykkyytensä oli pantu merkille jo kotiseudulla. Saarijärven rovasti Karl Stenius kirjoitti hänelle suosituskirjeen, joka julkaistiin myöhemmin Opettajain lehdessä 23.12.1910, antaa poikkeuksellisen kuvan Kaarlon maineesta. Kirjeessään rehtorille Stenius lausui:

”Talosta poika Kaarlo Juhonpoika Kunelius — — — on todisteen mukaan itsensä läpi lukenut Jyväskylän ala-alkeiskoulun, ja kun hän nyt aikoo päästä alkeisopistoon, niin esitetään miestä otettavaksi vastaan isällisellä lemmellä.”

Koulutus ja työhistoria

Kun Kaarlo Kunelius oli suorittanut alkeisopiston opinnot, hän haki seminaariin, joka oli perustettu kansakouluihin tarvittavien opettajien koulutuksen järjestämistä varten. Valmistuttuaan seminaarista Kunelius muutti vuonna 1872 Padasjoelle. Pitäjän ensimmäinen kansakoulu, Jokioisten kansakoulu, oli aloittanut toimintansa jo vuonna 1867.

Vuonna 1873 hän siirtyi Lammille ja 1874 Kauhavalle, jossa toimi opettajana peräti 11 vuoden ajan. Hänen oppimispolkunsa jatkui työn ja harrastuksen ohessa: hän suoritti yliopistossa opetus- ja kasvatusopin tutkinnon vuonna 1885, dogmatiikan ja etiikan tutkinnon vuonna 1886 sekä kirkkohistorian tutkinnon vuonna 1888.

Kauhavalta Kunelius siirtyi Jyväskylän seminaarin mallikoulun opettajaksi. Aluksi hän toimi virkaa tekevänä opettajana lukuvuosina 1885–1887. Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1887 hänet määrättiin mallikoulun vakinaiseksi opettajaksi, ja tässä tehtävässä hän työskenteli 1.8.1893 saakka.

Samanaikaisesti hän toimi myös Jyväskylän sunnuntaikoulun johtajana sekä kaupungin käsityökoulun johtajana.

Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1893 Kaarlo Kunelius nimitettiin kansakoulujen tarkastajaksi XI piiriin. Tässä Raahen piirin kansakoulujen tarkastajana hän toimi vuoteen 1897. Kaarlo Kuneliuksen omasta pyynnöstä siirrettiin hänet kansakoulujen tarkastajaksi Jyväskylän piiriin vuonna 1898, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1910.

Kaksin aina kauniimpaa

Nyt avautuu mahdollisuus suureen rakkaustarinaan. Saarijärveltä lähtenyt opettaja, joka ensin asuu Padasjoella ja sitten Lammilla, kohtaa elämänsä kumppanin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Maalahdesta. Minulle ei ole ketään kertomassa, miten tämä yhteys sai alkunsa — se jää historian hiljaiseksi arvoitukseksi.

Kruunupyyssä syntynyt Maria Sofia Nessler ja Kaarlo Kunelius vihittiin Maalahdessa elokuussa 1873. Siinä onkin oiva syy sille, miksi Kaarlo alkoi selata ilmoituksia avoimista opettajan paikoista ja ryhtyi tekemään CV:tä sekä hakupapereita lähettääkseen ne Pohjanmaalle lähelle appea ja anoppia. Niinpä nuoripari muutti yhdessä Kauhavalle Syyskuussa 1874. Kaarlo kertoi myöhemmin, että moni tuttava kielsi muuttamasta puukkojunkkareiden keskelle.

Koulutuksen kipinä Kauhavalle

Kauhavalla riideltiin kansakoulun perustamista vastaan, kun luultiin ainakin Uusi Suomettaressa kirjoittajan mukaan, että koko yliopisto muuttaa Kauhavalle. Kuitenkin syyskuun lopulla 1874 kansakoulu avattiin oikein juhlamenoilla. Luokkahuone oli niin pieni, että sinne otettiin aluksi vain 27 lasta. Kuitenkin, kun kevätlukukausi alkoi, niin luokkahuoneeseen oli ahtautunut 40 lasta. Keväällä 1875 Kauhavan kirkossa oli tuhat henkeä kuulemassa julkisessa tutkinnossa, mitä koulussa oli opittu. (Uusi Suometar 4.8.1875)

Kaarlo Kunelius muisteli myöhemmin, kuinka hän ilokseen huomasi, että pohjalaisten tulisissa rinnoissa hehkui vielä väkevämpi voima hengen miekan kuin rautaisen puukon käyttämiseen. Puukkojunkkarien pojat lähtivät yhdessä tyttöjen kanssa "kipuamaan opin tikapuita".

Niinpä yksi suuntasi Jyväskylään, toinen Vaasaan lyseoon, ja ajan myötä löytyi niitäkin kauhavalaisia, jotka siirtyivät yliopisto-opintoihin.

Koulu valmistaa elämään

Kun Kaarlo Kunelius toimi kansakoulujen tarkastajana, hän puhui Kauhavalla opettajien piirikokouksessa vuonna 1895 aiheesta "Uskonnon opetuksesta kansakouluissa".

Esitelmässään Kunelius korosti, ettei uskonto ollut vain oppisisältö, vaan elämän suuntaaja:

"Opetus ei saa tyytyä ulkonaiseen tietoon, vaan sen tulee johdattaa oppilasta elämän Herran tuntemiseen."

Hänen sanomansa heijasti ajatusta, että koulu on paitsi tiedon, myös sydämen sivistyksen paikka — se valmistaa lasta sekä elämää, että kuolemaa varten.

Koko puhe on luettavissa osoitteessa: 15.01.1896 Kansakoulun lehti : kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle no 1-2 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto (Viitattu 20.7.2025).

Kuneliuksen runo Henkikannel, julkaistu vuonna 1919, jatkaa samaa näkökulmaa: uskonto ei ole vain opin asia, vaan osa elämän ja kuoleman valmistelua. Siinä soi sielun soitin — kannel, joka lohduttaa, kasvattaa ja kutsuu jopa haudan takaa.

Henkikannel.

Autuuden tunto on kantelo hengen:

Puhtaimmat aatteet sen kielinä soi,

soi iankaikkisen armon ja lemmen:

lemmen, mi kuolosta elämän loi.

 

Soi viattuutta, soi puhtautta taivaan:

rakkaus kun nöyryyden kieliä lyö;

soi iki antuutta, toivoa vaivaan:

Päiväksi soi siinä murheitten yö.

 

Soi ilon maisen ja maalliset toimet

tuntoa, tahtoa puhdistamaan,

soi vihamiehelle polttavat hiilet,

vainoojat soittaa se rakastamaan.

 

Lapsille soittaa se puhtaimmat aatteet,

vanhoille toivoa puhdistumaan,

rikkaille lempeä, jalommat aiheet

leskiä, orpoja holhoilemaan.

 

Soi kotionnen ja puolison, lapset,

joita ei maailma aavistakaan:

kilvassa kruunaa he harmaiden hapset,

suuren sai pienintä palvelemaan.

 

Ruumiin ja sielunkin tuskien alla,

armaiden haudoilla, kuolossakin

tää kannel soi vieläkin lohduttamalla:

soittaapa kuolleet se haudoistakin.

 

Seimellä enkelit ensin sen soitti;

ristillä Jesus sen kaikille loi:

Synnin ja kuoleman, helvetin voitti,

että tää kannel nyt sullakin sois.

 

Autuuden tunto on taivaista tuotu:

taivasta maahan se luo, soittelee,

Puhtainkin sointu, mi muuten on luotu

tuskien tullessa vain vaikenee. 

23.10.1919. K. Kunelius, Nuorten todistus 1.11.1919

Ensimmäinen nuorisoseura

Tämä minun on pakko kertoa. Kun Kaarlo Kunelius oli Kauhavalla, siellä perustettiin maan ensimmäinen — oikeasti ensimmäinen — Nuorisoseura. Seuran perustava kokous pidettiin kesäkuussa 1881.

Nuorisoseuran alkuvuosina sen toiminnassa oli sellainen siveellinen vetovoima, että iltamat houkuttelivat paikalle myös vanhempaa väkeä.

Kuneliuksen puolison, Maria Kuneliuksen, johdolla kokoontui ompeluseura, joka valmisti suurimman osan arpajaisesineistä joulun välipäivinä järjestettyihin juhliin. Näissä arpajaisissa oli lähes 400 henkeä paikalla — tarkalleen 391, Kuneliuksen mukaan.

Yleisissä iltamissa oli aina esitelmä, laulua, lausuntaa ja joskus hyvin valittu näytelmäkappale. Yhdistyksen omat iltamat, jotka järjestettiin joka toinen viikko, muodostuivat käytännöllisen elämän kouluiksi. Neitoset ompelivat; pojat veistelivät, höyläsivät, sahasivat ja tekivät monenlaista käsityötä.

Kaksi neitosta toimi vuorollaan tee-emäntinä. Ilta jatkui ohjattuna esiintymisen harjoitteluna arkielämän tilanteissa — tervehtiminen, niiaaminen, ruokailutavat. Iltamat olivat sekä hupaisia että opettavaisia, eikä kenelläkään ollut kiire kotiin ja tanssiin ei ollut aikaa.

Yhdessä päätettiin eräänä päivänä edistää kirkkoveisuuta. Niinpä alettiin harjoitella ennen ja jälkeen jumalanpalvelusten, ja ahkera työ tuotti tulosta: seuralle perustettiin kuoro, joka esiintyi häissä, hautajaisissa, ristiäisissä ja nimipäivillä.

Ja se ystävällisyys — se oli työn hedelmä.

Vaikka 1800-luvun lopulla säätyerot olivat yhä vahvoja, nuorisoyhdistys kokosi nuoret yhteen liikuttavalla tavalla. Kaarlo Kunelius toimi tässä nuorisoseurassa esimiehenä ja laulunjohtajana.(Lähde: Pyrkijä 1.6.1901)

Ida Maria Kunelius

Sen ajan, jonka Kaarlo Kunelius toimi kansakoulujen tarkastajana Raahen piirissä, hän asui Uusikaarlepyyssä.

Olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin kaikkea sitä, missä Kunelius näinä vuosina oli mukana. Aloitetaan — ei vaines, en ole tekemässä gradua. Kerron vain yhdestä kokouksesta, joka pidettiin Uusikaarlepyyssä.

Lokakuussa 1897 siellä avattiin suomalainen koulu. Kaarlo Kunelius piti tilaisuudessa avauspuheen, jossa hän kysyi Matteuksen evankeliumin 18. luvun alun johdosta: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?

Puheen jälkeen aloitettiin oppilaiden sisäänkirjaus, ja sen jälkeen runoja esitti Ida Kunelius. Lapsettomalla avioparilla kerrotaan olleen tytär, Ida Maria. (Rauman Lehti 30.10.1897)

Ida Maria Kunelius on Kaarlo Kuneliuksen viisi vuotta nuoremman veljen, Davidin, ja tämän puolison, Eeva Liimataisen, tytär. Nyt täytyy hieman makustella: Davidin äiti, Eeva Liimatainen, oli syntynyt Särkisalossa Rautalammilla, ja Davidin puoliso, kaimansa Eeva Liimatainen, Saarijärven Pyyrinlahdessa.

Ida Maria syntyi Saarijärvellä, Pyyrinlahti 4:ssä, 5.12.1879. Hänellä oli kolme sisarta ja kolme veljeä. Kahdeksanvuotiaana, 20.3.1888, Ida Maria muutti setänsä Kaarlo Kuneliuksen luokse Jyväskylään. Aluksi yhteydenpito kotiin lienee ollut säännöllistä. Konginkankaalta vanhemmat ja sisarukset saattoivat poiketa kaupungissa käydessään, ja Ida saattoi vierailla kotona kesällä "vappaan" aikana pidempäänkin.

Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1893, Kaarlon perhe muutti meren rannalle Uusikaarlepyyhyn. Sieltä käsin yhteydenpito oli todennäköisesti jo harvalukuisempaa. Olisipa mielenkiintoista tutustua perheen sen aikaiseen kirjeenvaihtoon.

Ida Marialle sedän luo muutto oli myös mahdollisuus. Hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1902, suoritti kansakoulun opettajan pätevyyden vuonna 1904, osallistui Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen kurssille vuonna 1912, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1925 ja filosofian maisteriksi vuonna 1927.

Ida Maria avioitui toukokuussa 1907 Gustaf Walter Perónin kanssa. Hän toimi opettajana Hangossa, ja kun Perónin perhe muutti Turkuun, Ida jatkoi opetustyötään siellä — viimeksi Turun suomalaisen tyttökoulun rehtorina. (Opettajain lehti 1.12.1939)

Tunne itses!

Öin päivin järkein kiittää äärettyyttä –

kuin kuolon tuskin tutkii tullaksensa

laill´Luojan kaikki tuntein – herraksensa,

vaan kyynä kartan omaa ihmisyyttä.

 

Ik’ ihanteita ahmin äärettyyden;

maan Eeteniä etsin – taivasvaltaa,

vaikk’ kuolon kyille rintani on antaa:

Niin unhoittaa voin oman pyhäkkyyden.

 

Ma sulosointuun sepin säveleitä,

ihanteet maalaan, marmorista etsin,

vaan vasta minän rauniolta keksin

mun ihmisihanteeni tekeleitä.

 

Ma Neerot, Juutaat näin vain maailmalla

ja raiskat silmiss’ siskoin – parjatellen,

vaan ”Juutastani” kannan hemmotellen.

Sen siksi tuntein vasta Golgatalla.

 

Kun tutkin itsein ihmisminään saakka;

työn’, aatteen’ antain tunnontuomarille

ja sen, min vaadin muilta – ihmisille,

nään, mist’ on onni, mistä ristin taakka.

K. Kunelius, Suomalainen 1.1.1912

Kaarlo Kunelius oli aktiivinen kansalainen. Hän teki opintomatkoja ulkomaille omalla kustannuksellaan, kirjoitti lehtiin, käänsi kirjoja suomen kielelle ja kirjoitti muutaman kirjan. Tuomas Kempiläisen ”Kristuksen seuraamisesta” ja Otto Funke´n ”Tahdotko tulla terveeksi” ovat Kuneliuksen suomeksi kääntämiä.

Kaarle Kunelius oli vielä aktiivinen kansakoulujen tarkastajan työstä luovuttuaan. Usein hän oli hengellisissä kokouksissa puhujana ja raamattutuntien pitäjänä. Hän oli Keskisuomen piirilähetyksen perustavassa kokouksessa. Piirilähetyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin opettaja Kalle Virtanen. Toisena puheenjohtajana piirilähetyksessä oli Maria Geitel ja hänen jälkeensä Kaarle Kunelius.

Hanna Cajanuksen muistolle

 

Oi Luoja suuri, laupias

nyt kiitos tästä lahjastas!

Ja kiitos, että luokses veit,

min Jeesuksessa uudeks teit!

 

Sun rakkauttasi kylvi hän,

loi kotiin Henkes elämän

niin hyvin terveyskukassaan

kuin taudin, kuolon tuskassaan.

 

Siis kiitos, äiti verraton

ja esikuva puolison!

Sun neuvos, rukouksesi

tuo meille aina muistosi.

 

Ne vie myös luokse Jeesuksen,

Mi uudeksi luo syntisen,

kun Häntä aina kirkastit,

kaikkia luokseen ohjailit.

 

Sä lemmit köyhää, rikasta

ja säälit, hoidit vaivaista;

äit olit uskovaisille

ja neuvo etsiväisille.

 

Siks siunaa nyt sua kaikki ne

ja kiitoksen vie Luojalle.

Vaikk’ kastuu hautas kyynelin,

niin muistos säilyy kiitoksin.

 

Nyt hyvästikses’ toivo tää:

”Suo Jeesus Henkes elämää

myös meille, että taivaassas

taas tapaamme tään karitsas!”

K. Kunelius, Suomen Viikkolehti 19.1.1922

Kaarlen vaimo Maria Sofia kuoli heinäkuun seitsemäntenä päivänä 1916. ”Herra antoi, Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty.”, lukee kuolinilmoituksessa. Keski-Suomen piirilähetyksen ensimmäinen puheenjohtaja Kalle Virtanen kuoli 34-vuotiaana Tampereella punaisten vankileirillä 30.3.1918. Kaarlon ystävän Knut Birger Cajanuksen puolison, Hanna Cajanuksen, kuoltua Kaarlo jakoi yhteistä kokemusta menetyksestä, runossa on uskon tuoma lohdutus ja ymmärrys siitä, mitä sureva tarvitsee. Hän rukoilee ystävänsä puolesta, kiittää vainajan elämästä ja nostaa katseen iankaikkiseen toivoon.

Kaarlo Kunelius käsittelee kansalaissodan haavoja kirjassaan ” Viittauksia muutamiin vapaussodan syihin ja sen uusiutumisen estämiskeinoihin”. Runo "Vapautemme laulu" on tunnustus siitä, että poliittinen itsenäisyys ei yksin riitä, ellei kansa elä Jumalan tahdon mukaan. Kaarlo Kunelius rakentaa runossa hengellisen ohjelmajulistuksen: vain sydämen nöyryys ja rakkaus voivat tehdä Suomesta todella vapaan.

Vapautemme laulu.

 

Oi Herra, kiitos: orjuutemme

kun vaihdoit valtion vapauteen!

Nyt poista kirot syntiemme,

niin saamme vapausihanteen:

Kun henkes meitä hallitsee,

niin rakkaus, rauha vallitsee.

 

Tää ulkovapaus on vasta;

miť ois se synnin orjalle?

Siis auta joka Suomen lasta

nyt kuolemaan myös synnille!

Kas se se vast on vapaus,

kun meiss' on henkes herraus!

 

Ja silloin oomme Herran kansa,

joť eivät sodat sorrakaan.

Vanhurskaus kun on miekkanansa,

voimansa kaikkivaltiaan,

niin käymme Herran orjuuteen

vaan saamme vapausihanteen. 

 

Vaan muistakaamme: kansain Luoja

ei miekkamme saa kunnian!"

Hän yksin myös on Suomen suoja:

lyö vastai maahan vainoojan.

Siis, kiitos Kaikkivaltias!

Suo Suomen olla omanas.

 

Кun рууdämme: suo anteeks meille,

kuin mekin rikkojillemme,

niin tehkäämme se eksyneille,

niin anteeks' saamme myöskin me.

Vain rakkaus voittaa vainoojat

ja jumaluuttaa antajat.

 

Suo nyt siis henkes' johtaa meitä;

luo meistä Suomen suku uus,

mi aina kulkis tahtos teitä

päämäärä: henkes herraisuus!

Kas silloin Suomi kansanais

ois vasta vapaa, valonais.

Rauhala, 21. 8. 20. K. Kunelius

Kaarlo Kunelius osaa yllättää monipuolisuudellaan ja rohkeilla valinnoillaan. Kesäkuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1918 oli juhlapäivä. Silloin avioliittoon vihittiin opettaja Ida Wilhelmina Dahlberg ja tarkastaja Kaarle Kunelius. Ida Dahlberg on syntynyt Tampereella 5.5.1864. Hän valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista ja toimi tässä tehtävässä Ylistarossa, Ylöjärvellä ja Karstulassa. Antti Jaaksi ja Ida Dahlberg kirjoittavat Suomen Viikkolehdessä Karstulan Saunamäenkylän herätyksestä, C. E. yhdistyksen perustamisesta ja rukoushuoneen rakentamisesta. Herätyksen myötä asuinhuoneet kävivät ahtaiksi, joten Antti sanoo alkaneensa piirustella rukoushuoneen piirustuksia. Hän näytti näitä opettajatar I. Dahlbergille. Ida innostui asiaan koko sydämensä lämmöllä – ja sanoi: varoja ei ole, mutta aloitetaan uskossa. Rukoushuone valmistui kesällä 1922. (Suomen Viikkolehti 11.5.1922)

Kaarlo Kunelius kuoli Jyväskylässä 6.11.1924. Onni Pönniäinen kirjoitti Suomen Viikkolehdessä muistokirjoituksessa 19.11.1924: ”Jyväskylän vapaaseurakunta kadotti tarkastaja Kuneliuksessa lämminhenkisen vanhemmiston jäsenen ja Keski-Suomen piirilähetyksen innokkaan uurastajan.”

Runossa ”Siunaus ja kirous” Kaarlo Kunelius tarjoaa voimakkaan ja dualistisen näkökulman ihmisyyden moraaliseen ja hengelliseen taisteluun. K. Kunelius rakentaa vuoropuhelun siunaavan ja kiroavan äänen välillä, molemmat puhuvat minä-muodossa – kuin kaksi vastakkaista voimaa ihmisessä, kenties allegoria hyvästä ja pahasta, hengestä ja paheesta.

Siunaus ja kirous

Siunaus:

Oon iäisyyden aamukoi,

maan illan ehtoorusko.

Kai’n katkeruuden, tuskan juon,

taivasta maahan, sieluun luon;

on voittovoiman’ usko.

 

Kirous:

Oon kyy, sen myrkyn huumeyö,

yön työtkin kuuluu mullen:

Kuun lailla loistan, jäädän, syön

kuin kuolo, jolle kaikki myön,

myön itsen’ turman tullen.

 

Siunaus:

Kuin kesänhenki hellii, luo

maan talvikuolon kukkaan,

niin ruumiin, sielun, hengen saan

viel’ uudestansa kukkimaan

taivaista ihanuuttaan.

 

Kirous:

Oon taivas! Siit’ en kuulla sois;

taivaan’ on toisten turma.

Kun mammonaa vain kyllin ois

ja hekkumassa uida vois –

niin – kunnes saisi surma.

 

Siunaus:

Oon taivaan lapsi, kruunu maan,

heijastus Luojan lemmen.

Siks’ ensin hellin kurjimpaa

siks’ siunaan, autan kiroojaa,

en kosta, kuolen ennen.

 

Kirous:

Oon paheen palkka, kauhu maanantai

- miks’ ihmislaps’ et huomaa?

Mun aatteen, puuhan, toimen maan

kurjuutta myrkkymaljastaan

kuin seula maalle vuotaa.

 

Siunaus:

Sa kump’ oot meistä, lukija?

Saat arvonimen siitä.

Et tunne herraa kolmatta:

Jos siunaat, et voi kirota,

ei molemmat sua kiitä.

 

25.2.1920 K. Kunelius, Suomen Viikkolehti 6.2.1924

 Terho Sormunen 22.7.2025 (Kaarlo on äidin isän 3. serkku)